Noin se sunnuntaipäivä hurahti Helsingin frakinsovitusreissulla ja pyykkiä pesten. Toki ehdittiin nauttia aurinkoisesta säästä koirien kanssa metsälenkilläkin ja vielä illalla pakkasessa iltalenkillä.
Isot pojat lähtivät jo kouluihinsa, paitsi Markus jolla on tällä viikolla talviloma koulustaan. Hän lähtee tänään risteilylle kaverinsa kanssa.
Huomenna olisi jälleen lähtö Uppsalaan työasioissa. Matkalaukkuun pakkaan muutaman patukan ja muutaman pillipirtelön, eiköhän niillä pärjäillä taas yksi reissu. Sitten päästäänkin maaliskuuhun!
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!!!
Eilisestä oli -300g lähtenyt, 77.1 kg siis nyt.
Perheenäidin hyvinvointiprojekti alkoi 2012 alussa... Opettelen samalla blogin tekemistä.
maanantai 27. helmikuuta 2012
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Hieno Posion reissu takana!
Vietimme aivan ihanan talviloman Posion talvessa! Säät suosivat, parina päivänä nautimme pilvettömältä taivaalta paistavasta auringosta, joka tuntui melkein lämmittävän. Laitan kuvia myöhemmin tännekin. Eilen ajettiin Posiolta Saloon mummolan ja pappalan kautta, pohjoisen hyvä ajokeli vaihtui etelän kamalaan loskaan ja vaakasuoraan lumituiskuun.
Minä menin koko loman pussiruuilla ja patukoilla. Kyllä täytyy myöntää, että nyt tuli tilanteita, missä oikein "koski" kun pojat nauttivat porosoppaa, leipäjuustojälkkäriä kodassa ja muikkuja... Ajattelin vaan että kyllä nokipannukahvikin on herkkua ja että jos pääsen tavoitepainoon ja pidän sen ensi keväänäkin, niin sitten olen "oikeutettu" muutamiin herkkuihin minäkin. Kumma kyllä selkäranka pysyy tiukkana, ei ole mitään vaaraa sortumiseen. Nielaisin vain pari kertaa ja taas mentiin eteenpäin.
Tänä aamuna kävin sitten pitkästä aikaa (noin viikko väliä) puntarilla. Olin hieman pettynyt, paino on pudonnut perjantaina ja seuraavan sunnuntain välillä (lähes 1,5 viikkoa) vain 1.3 kg : ( No, alaspäin kuitenkin, ja ehkäpä tämä viikko tuo lisää pudotusta? Joka tapauksessa laihtuminen alkaa näkyä, läheiset huomaavat muutoksen jo! Ja hehän yleensä näkevät minua eniten, joten kyllä (kai) jotain muutosta on oikeasti tapahtunut. Housut pyörii jalassa, siellähän se konkreettisimmin näkyy.
Tänään on taas oltava liikkeellä, autolla tosin, lähdetään tanssijapojan kanssa Helsinkiin sovittamaan uutta frakkia, joka on nyt puolivalmis. Onneksi on tulossa paljon eilistä ajokeliä parempi päivä.
Nyt kun talviloma on nautittu, alan tosissani odottaa kevättä! Iloinen kevät! Sieltä se tulee!
Painoa oli loman jälkeen siis 77.4 kg --> pudotusta yhteensä 12.9 kg. Pudotettavaa on jäljellä hieman vähemmän kuin mitä olen jo pudottanut, ellen sitten muuta lopullista tavoitetta. No, katsellaan miten edistyn. Tasolla 1 aion jatkaa ainakin maaliskuun loppuun, ehkä jopa vappuun, mikä on maksimiaika.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Reissuun lähdössä!
Päivät menee sukkelaan, ja meidän sakilla on talviloma! Huomisaamuna lähdetään ajamaan kohti Posion Anetjärveä. Pakkaamisurakkaa tässä aloittelen. Mukaan pakataan myös blenderi, millä saan Cambridge-sopat kunnolla sekaisin. Ja autoon pari pillipirtelöä ja patukkaa, kevyesti mennään!
Parasta tässä dieetissä on virkeä olo, pitkä ajomatka ei pelota, kun tiedän että pysyn virkeänä.
Perillä meille on luvassa ihana rauha, Lapin tunnelma, valkoinen maailma ja tykkylumiset puut. Viikko-ohjelmassa on ulkoilua mökin maastoissa koirien kanssa, laskettelua ja murtomaahiihtoa, Husky-safari (poikien ykkösjuttu!) ja ajelu Rukalle ja Korpihillaan herkkusiirappeja ostamaan.
Paino on viime päivät pysytellyt paikallaan tai jopa heilahtanut +100g (se aika kuukaudesta, taas...). Puntarille hyppäänkin vasta ensi sunnuntaina, onpa jännää sitten katsoa minkä verran on paino pudonnut : )

perjantai 17. helmikuuta 2012
Jess! Perjantai!
Ihanaa! Perjantai ja talviloma alkamassa! Viikonloppuun mahtuu varsinkin pakkaamista, koska Posion Anetjärvi häämöttää : ) Maanantaina aamuvarhaisella suuntaamme autojen nokat kohti Lappia. Koko päivän saamme reissata lähes tuhannen kilometrin matkaa, vaan on se sen arvoista. Maisema vaihtuu kummasti ja pohjoisilla leveyksillä on ihan erilaista kuin etelässä, vaikka lunta onkin joka paikassa tänäkin vuonna.
Paino oli tänä aamuna 78.7kg --> yhteensä 11.6kg pudotus! Tickeristä on hauskaa seurata kun tasapaino alkaa pikkuhiljaa muuttua, kohta on enemmän pudotettuna kuin jäljellä, eli pian ollaan urakan puolivälissä. Hetken kävi jo mielessä, että siirrän tavoitteen 60kg (nyt 65kg), mutta senhän ehtii siirtää myöhemminkin. Katsellaan rauhassa, miten tämän seiskan karistaminen sujuu. Yleensä pienemmillä lukemilla laihtumistahti hidastuu.

torstai 16. helmikuuta 2012
Torstai on toivoa täynnä...
Näin sitä vaan mennään kohti viikonloppua! Pari työreissua peruuntui, joten kotona on mukava työskennellä. Sitten alkaa talviloma!
Paino menee kivasti alaspäin, eilisestä -100g ja paino siis 79.0kg --> pudotusta 11.3 kg!
Mukavaa torstaipäivää kaikille!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Riitan virallinen puntari toden sanoo! : )
Jess! Kävin Riitan luona "kontrollissa" tänään iltapäivällä. Jess uudestaan! Paino oli mennyt entistä alemmaksi! Ja rasvat ja viskeraalirasvat myös! Lihasmassa oli lähtenyt ylöspäin, niinkuin kuuluukin.
Kävin tänään tilaamassa jo toissapäivänä valitsemani silmälasit ja aurinkolasit. Tulee rillienkin suhteen ihan uusi look. Vielä sain taisteltua itselleni yksitehot, lukulasit on erikseen, lähinnä käsitöihin ja tietokoneelle.
Riitan "virallinen ja torellinen" paino oli siis tänään 79.1kg --> pudotusta 11.2 kg! On tää vaan mahtavaa, ei tätä voi uskoa todeksi : )

Vauhtia...
Olin eilen Oulussa työmatkalla. Selvisin päivän Cambridge-patukoillani, ja oli mukava huomata, että itse asiassa tämmöiset erikoistilanteet alkaa mennä aika rutiinilla. Asiakkaan kahvipöydässä heitä homman yleensä pienellä huumorilla, että "minä olen helppo vieras, minulle riittää musta kahvi". Yhteistyökumppanini sanoi (kun ensin kerroin "projektistani"), että kyllä hän huomasi minun laihtuneen, muttei uskaltanut heti siitä minulle sanoa. Näin se varmaan onkin, ja saa ollakin. Laihtuminen on oma juttuni ja jos toiset sen huomaavat, he saavat kommentoida tai olla kommentoimatta. Tiedän että seuraavan kymmenen kilon aikana kommentoijia tulee olemaan reippaasti enenmmän kuin aikaisemmin!
Oulun reissu venyi todella pitkäksi. Sekä Oulussa että Helsingissä oli kova lumipyry ja se sotki lentoliikennettä. Pääsin lopulta klo 23 kotiin ja olinkin aika väsynyt loppumatkasta.
Tänään on ohjelmassa, perustöiden ohella, näöntarkastus uusia silmälaseja varten ja iltapäivällä myös Riitan tapaaminen. Cambridgen ykköstaso jatkuu vielä hamaan tulevaisuuteen. Onneksi tykkään pussikeitoista edelleen ja patukat ovat ihan parasta kahvin kanssa! Patukat vievät nälänkin pitkäksi aikaa.
Paino oli mennyt jälleen hienosti alaspäin, 79.4 kg --> pudotusta eilisestä siis -400g ja kokonaispudotus jo 10.9 kg : ) Näin jatketaan!

tiistai 14. helmikuuta 2012
Uusille luvuille!
Näin se homma etenee! Hieno fiilis, puntari oli pompsahtanut seiskalukemiin! Nyt alkaakin taapertaminen alaspäin ja alaspäin, jonakin kauniina (kevät)päivänä ensimmäinen luku muuttuu kutoseksi!
Tänään reissaan Ouluun asiakastapaamiseen. Onneksi ruokaboksissa oli vielä kaksi patukkaa, ne on hyvät matkaeväät, lentokoneeseen kun pillipirtelöä ei voi ottaa. Vesipullo autoon kaveriksi ja muualla sitten ostovettä ja mustaa kahvia.
Eilen kävin jälleen pienimmän pojan ja kaverinsa kanssa uimassa. 1600m mennä hurahti, oli kiva uida taas kerran. Ihana huomata että oma kroppa ja mieli "ehdottaa" uintia säännöllisesti nykyään. Myös pienimäinen hyötyy tästä, sillä hän ei ole mikään laiha poika. Terkkari koulussa jo mainitsikin, että suunta on nyt just oikea!
Paino oli siis tänä aamuna 79.8 kg --> pudotusta eilisestä -400g --> kokonaispudotus jo 10.5 kg! NAM!

maanantai 13. helmikuuta 2012
KYMPPI ON RIKKI!!!
JESS!!! Nyt se tapahtui, puntari näytti -10.1 kg, siis 80.2 kg! Ai että on mahtava fiilis!
Nyt odotan lukemien muuttumista seiskalla alkaviksi, tämäkin ihana hetki koittaa aika pian, toivon ja uskon niin.
Tänään menen Nomination-ostoksille : D

sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Hitaasti. Mutta varmasti. Alaspäin.
Kyllä taas naista ja naisen kärsivällisyyttä koetellaan! Sata grammaa, pari sataa grammaa paino putoaa, mutta alaspäin onneksi mennään koko ajan. Odotan niin sitä KYMPPIÄ! Sieltä se täyttyy, hetkenä minä hyvänsä, mutta kun odottavan aika on niin pitkä!
Olen luvannut itselleni Nomination-rannekorun palkinnoksi kympistä : ) Hain kultasepältä jo kuvaston, mistä voin valkata paloja rannekoruun. Minulla on jemmassa jo yksi erikoispala, "kätilön pala", missä on haikara vauvapussukka nokassa. Olen hankkinut sen pidemmän aikaa sitten, palaa ei saa normimyynnistä, vaan se piti tilata kätilöyhdistyksestä. Olen aina ensisijaisesti kätilö, vaikka muunlaisia töitä nykyään teenkin.
Eilen kävimme Turussa isännän ja Tuomas-pojan kanssa. Kävimme Ikeassa ja Stockmannilla, sitten pojat ruokailivat Pippurimylly-ravintolassa (minulla jälleen vissyä ja mustaa kahvia :) ja lopuksi ajelimme Saloon katsomaan Mission Impossible - Ghost protocol-elokuvan. Yksi pinttynyt tapa tuli taas heitettyä romukoppaan - ei mitään mättöpussia leffaan. Kummasti häiritsi kun leffayleisö ei mutta puuhannut kuin rapisteli megakarkkipussejaan. Itse olisin keskittynyt vain leffaan, olennaiseen. No, semmoistahan se leffassa on, onneksi räiske ja meteli peitti alleen pahimmat rouskutukset ja rapinat. Kaiken kaikkiaan päivä oli oikein mukava!
Stockalta ostin itselleni Craftin ulkoilukalsarit (koko on edelleen XL, sillä materiaali oli niin tyköistuva) ja Craftin urheilupaidan - kokoa L/40! Tarvitsen kerrastoa Posiolla, minne lähdemme viikon päästä talvilomalle. Paita on hieman kinttana, mutta tarkoitushan on että paita "kasvaa", kun minä muutun kapeammaksi. Olen jo sovittanut yksiä vanhoja toppahousuja (myös kokoa 40), ne myös kinnaavat, mutta uskon että kohta pääsen niitä käyttämään. Yksi lempiharrastuksiani hoikistuessa on vaatekaapista löytyvien pieneksi joskus käyneiden vaatteiden sovittaminen, voi sitä riemua kun joku ihana mekko taas solahtaa päälle!
Paino oli tänä aamuna 80.5 kg, siis tuskaiset 200g vaille kympistä! Olen silti tyytyväinen, eteenpäin mennään.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Kohta on kymppi rikki
Tasaisesti olen menossa kohti seiskalla alkavia lukemia. Siinä välissä tarttis kuitenkin saavuttaa odotettu 10 kg rajapyykki, tarkalleen siis 80.3 kg, kun aloituspaino oli 90.3 kg. Eipä tuohon ole enää kovasti matkaa.
Pakkasta taas pitelee, mutta pakkasella luonto on kauneimmillaan, niin tänäkin aamuna. Kohta lähden haukkujen kanssa metsään. Eilen olin työmatkalla Lahdessa ja työreissuaamut ovat aina kiireisiä, just ja just pakollinen lenkki että koirat pärjää iltapäivään, kun pojat tulee koulusta. Tänä aamuna otan vahingon takaisin.
Kimmon pitkä työmatka alkaa olla päätöksessä, Hän saapuu huomenna aamulla kuuden aikaan Helsinki-Vantaalle. Onhan saanutkin reissata! Ja kyllä täälläkin jo odotellaan isukkia kotiin. Harvemmin meidän perheessä kukaan on lähes kaksi viikkoa pois, onneksi.
Tämän keskiviikkoaamun puntari näytti 80.9 kg eli taasen mentiin seuraavan, alemman, kilon puolelle. Pikkuhiljaa... Pudotusta -200g eilisestä (ja -400g toissapäivästä) ja yhteensä -9.4 kg!!!

maanantai 6. helmikuuta 2012
Virallista painoa...
Jess! Kuukausi takana ja Riitan luona puntari näytti tasan 9 kg pudotusta! Kymppi, here I come! Voi vitsi, kohtahan tässä kolistellaan seiskalla alkavia lukemia! Hyvät on fiilikset!
"Virallinen" paino oli siis tänään 81.3 --> -9kg!!!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Hyvin menee mutta menköön!
Olen ollut itsekseni hoitamassa kotia, poikia ja lemmikkejä viikon päivät Kimmon ollessa työmatkalla. Aika haipakkaa on pitänyt, ja varsinkin syöminen on välillä unohtunut. Iltapäivän tunteina vasta hoksaan että oho, oliskohan pitänyt syödäkin jotakin?
Tänä aamuna pamahti puntariin oikein mahtilukemat, paino 81.4kg -> pudotusta -600g päivässä! Yhteensä pudotusta -8.9kg. WOHOO!!!

lauantai 4. helmikuuta 2012
Pakkasta!
Ai että on kaunis talvipäivä tänäänkin! Pakkasta on lähes -30 astetta, vaan tyyni ja kirkas keli, kuten kovalla pakkasella kuuluukin. Ei muuta kuin kunnolla päälle ja ulkoilemaan.
Metsässä olikin aivan ihanaa, jälleen. Koirat ovat niin parhaat personal trainerit : )
Kuvassa Nalle (pian 11kk), niin elementissään lumessa ja pakkasessa!
Paino oli tänä aamuna 82.0kg, pudotusta siis -200g eilisestä ja -8.3 kg yhteensä. Jepulis!
Metsässä olikin aivan ihanaa, jälleen. Koirat ovat niin parhaat personal trainerit : )
Kuvassa Nalle (pian 11kk), niin elementissään lumessa ja pakkasessa!
perjantai 3. helmikuuta 2012
Vauhdilla alaspäin!
Aamutuimaan pieni päivitys, taidan itse tarvita tätä tsemppipäivitystä aivan kamalasti : )
Nyt tämä projekti näyttää jälleen parhaat puolensa, paino tippuu kunnollista vauhtia, oikein ruokkien minimaalista kärsivällisyyttäni!
Tällä viikollahan en käy lainkaan Riitan luona, seuraava käynti on työkiireiden takia ensi maanantaina. Silloin tsekataan siis "virallinen" paino.
Olen lähdössä just kohta, aamuvarhaisella, työreissulle Helsinkiin. Pirtelöt on pakattu laukkuun, joten ruuassa pysytään : ) Koirat pitää ulkoiluttaa ja lapset varustaa kouluun vielä, mutta sitten tien päälle!
Paino oli tänä aamuna tullut aimo rysäyksen alaspäin, 82.2 kg (pudotusta -500g/päivä) --> yhteensä siis -8.1 kg. JESS! KYLLÄ LÄHTEE!

torstai 2. helmikuuta 2012
No nyt!
Vihdoinkin! Kauankohan junnasin tuossa 83 kg rajalla?!?!? Varmaan viikon... Tänä aamuna viimein puntari näytti 82-alkuiset lukemat. Eli alaspäin on suunta sittenkin. Huh huh, kyllä minun olematonta kärsivällisyyttäni koetellaan!
Pakkasista huolimatta päiviini on kuulunut paljon ulkoilua, ainakin kunnon metsälenkki aamuisin ja iltalenkki iltaisin, Onnin ja Nallen mainiossa seurassa. Eilen kävin pienimmäisen ja kaverinsa kanssa uimassa ja taas meni 1500 m, vaikka aluksi tuntui että jos tonni menee niin hyvä. Altaassa oli tilaa ja siinä se matka vaan taittui... Käsivarret näyttäisivät kaventuneen, mikä sopiikin "ultimaattiin" suunnitelmaani - mission Rooma : )
Tänään pitää ajaa Helsinkiin työasioille. Onneksi on Cambridge-pirtelö ja patukka mukana, jos vaikka nälkä iskee.
Paino oli tänä aamuna 82.7 kg --> pudotusta yhteensä 7.6 kg.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)