Paino "seilaa": vaikka eilen illalla meni puputtamiseksi, tänä aamuna vaaka näytti -1kg eilisestä. Eli on tainnut olla turvotusta sun muuta kropassa. Nuo jumittavat tilanteet on ikäviä, ehkä pieni hiilaribuusti ei sitten ollutkaan niin paha juttu?
Perheenäidin hyvinvointiprojekti alkoi 2012 alussa... Opettelen samalla blogin tekemistä.
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
tiistai 29. tammikuuta 2013
Ei tästä tule yhtään mitään!!!
Nyt mennään hyvin syvissä vesissä... Kävin tänään Sannan luona. Karu totuus on, että paino oli pompsahtanut viime mittauksesta peräti 1,5 kg! No en varmasti ole syönyt noin paljoa yhdessä päivässä!!! Lihas-% oli laskenut tuntuvasti, vaikka käyn salilla, ja rasvat tietysti oli nousseet.
Tulin kotiin ja pistelin taas leipää ja makeaakin. Kun harmitti. ÄÄÄH! Onko keski-ikäisen naisen kroppa niin epäreilu, ettei tosiaan yhtään saa syödä, tai heti lihoo?
Kerään vähäiset itsetunnon rippeet ja taaplaan eteenpäin. Hohhoijaa... Nyt just ei ole se paras hetki.
Sanna lupasi kysellä Cambridge pääkonttorilta apua saliharjoittelun ja Cambridge-ohjelman yhdistämiseen. Se on kuulemma usealle vaikeaa. No onneksi en ole ainut tämän yhtälön kanssa tuskaileva.
Koitan kääntää tämän peruutusvaihteen nyt takaisin normaaliksi. Nyt siis kokonaispudotusta -2,3 kg.

maanantai 28. tammikuuta 2013
ERITTÄIN hankala päivä!
Nyt tämä blogi joutuu "henkireikä"-rooliin. Tänään on ollut aivan karsea päivä! Nälkä on ollut vakituinen seuralaiseni, aamusta asti. Mitkään Cambridge-liemet eivät tähän nälkään tehoa!
Olo oli aamupäivällä jo voimaton ja - nälkäinen. Pyysin (siis itse vapaaehtoisesti) Kimmoa kanssani keittolounaalle Design Hilliin. Onneksi siellä oli juuressosekeittoa, mikä oli kevyttä. Mukana oli pieni salaatti ja pari leipää. Kaikki söin! Ja päälle Kimmon unelmaisesta mozzarella-salaatista sitä taivaallista mozzarellaa, mitä vain Design Hillistä saa. Olo parani - tottakai. Varmaan painokin "parani"...
Eikä homma jäänyt siihen, vaikka meinasin että nyt en sitten syö kuin yhden patukan iltapalaksi. Mutta minulla oli suunnitelmissa tehdä täysi salitreeni ja saunajooga. Se on sellainen yhdistelmä, että ei onnistu jos ei ole polttoainetta. Ratkaisin ongelman pahimman kaavan mukaan: söin 3 kpl vastaleipomiani sämpylöitä! 3 kpl!!! AARGH!!!!! Mutta: olo oli hyvä jälleen.
Salitreenin kannalta hiilihydraatit tulivat tarpeeseen. En varmasti olisi jaksanut treeniäni ilman lisäenergiaa. Tein saliohjelman ja vähän ylimääräistäkin, mm. soudin soutulaitteella reipasta tahtia 15 minuuttia normaalin 10 min sijaan. Poltin kaloreita noin 350-400, joten ei (kai) mennyt pahasti pehvalleen tämä päivä?
No kotona join Valion ProFeel-proteiinijuoman ja söin NELJÄNNEN sämpylän - kinkulla ja juustolla! AARRGHHHH!!!!! Mutta taas: olo on erittäin hyvä ja kylläinen. Nyt juon iltateen ja sitten täytyy mennä nukkumaan. Jospa huominen oli taas helpompi? Vai menikö koko ketoosi taivaan tuuliin? No, jos meni niin eikun uutta ketoosia hommaamaan.
Huomenna on Sannan tapaaminen. Huihui. No, tapaaminen on tavallaan ensimmäinen, joten (ehkä) pudotettuja kiloja ei niin tarkkaan vielä lasketa? Huomenna päivitän tänne painoni sekä rasva- ja lihasprosenttini.
Hyvää yötä!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Uusi laji: sulkapallo
Käytiin mieheni Kimmon kanssa Hanhivaarassa pelaamassa sulkapalloa. Ai kun oli kivaa! Tästä voi tulla meidän yhteinen juttu. Ainut "sivuvaikutus" oli, että sain oikean käden alaosan lihakseen väsymys/kiputilan, en meinaa vesipulloa pystyä kantamaan. Venytellen kuntoutan kättäni, eiköhän se siitä!
Tuo liikuntahetki karkotti myös nälän, mikä tuntui olevan koko ajan riesana. Ihanaa!

sunnuntai - haasteita!
Eilen lauantaina oli syömisten kannalta hankala päivä. Jotenkin kaikki meni hyvin iltaan saakka, mutta kun palasimme tanssikisoista, tuli valtava "nälkä" (ei ollut nälkä) ja ruokahalu. Söin kaksi palaa itsetekemääni, onneksi hyvin ohutta pizzaa. Ja pari juustopalaa päälle.
Tänään - sunnuntaina - olimme Samuelin ja Nalle-bernin kanssa Nallen pentueen tapaamisessa Hausjärvellä. Ulkoilimme oikein kunnolla koirien kanssa ja seurustelimme, jotkut (en minä!) paistoivat makkaraa. Kyllä osaa väsyttää! Pitäisi varmaan vielä enemmän olla ulkona, ettei happimyrkytys iskisi pienimmästäkin.
Kun väsymys iskee, tulee "nälkä" (ei ole oikeasti nälkä). Laitoin Cambridge-kasviskeittoon juustoraastetta ja muutaman kirsikkatomaatin. Silti on olo että voisin tehdä vaikka minkälaisen voileivän! Hitsi!
Hörpin isoa kupillista kahvia, että virkistyisin. Isäntä haluaa sulkapalloa pelaamaan ja suostuin pelikaveriksi, että olisin pois jääkaapin läheisyydestä. Sinne siis - Hanhivaaraan!
Aamulla puntari näytti hieman laskua: -200g eilisestä, siis 71,2kg --> kokonaispudotus -3,8kg.
Nyt on otettava iisisti, ja mentävä kaikessa rauhassa päivä kerrallaan kohti tiistain Sannan punnistusta.

lauantai 26. tammikuuta 2013
todella kaunis talvipäivä alkamassa
Hupsista vaan, heräsin jo klo 7, mitä ei ole tapahtunut viikkoihin. Kuten "oireisiin" kuuluu, yöunet ovat hyvät ja herään virkeänä aikaisin. Suunnitelen tässä aamusalille lähtöä, ja hörpin kahvia.
Minulta on mennyt näläntunne kokonaan ja se on hieman ongelmallista: pitää muistaa syödä 3 ateriaa. Ne on siis ihan muistutettava itselle.
Tänään illalla lähden Tuomaksen kanssa katsomaan kotitanssiseuramme Boleron GP-tanssikilpailuja Naantaliin. Sinne onkin mukava meikata ja laittaa vähän parempaa päälle. Olen kotitoimistotyön ja liikunnallisen elämäntavan vuoksi pukeutunut jo pitkään urheiluvaatteisiin ja meikkiä ei juuri tule käytettyä.
Aamupalaksi tein itselleni hieman höystetyn Cambridge-pirtelön:
Paino sen kun putoaa. Tänään vaaka näytti aamupainoksi 71,4 kg --> pudotusta -400g eilisestä ja yhteensä siis -3,6 kg. Vauhti on edellistä aloitusta reilusti nopeampi.
Toivon kaikille aurinkoista päivää!

- 1 pussi Cambridgen mangon makuista pirtelöä (valitettavasti mango poistuu valikoimasta)
- 2,5 dl vettä
- 2 rkl sokerittomia mustikoita
- 1 reilu rkl jogurttirahkaa (rasvaa 0,9%)
Paino sen kun putoaa. Tänään vaaka näytti aamupainoksi 71,4 kg --> pudotusta -400g eilisestä ja yhteensä siis -3,6 kg. Vauhti on edellistä aloitusta reilusti nopeampi.
Toivon kaikille aurinkoista päivää!
perjantai 25. tammikuuta 2013
Aah! Perjantai!
Ihanaa! Tänään on perjantai, viikonloppu aluillaan ja saan kultani kotiin työmatkalta Australiasta. Kimmo läksi reissuun sunnuntaina, jolloin aloitin Cambridge-paaston. Sanoinkin hänelle lähtiessä että "haisen sitten pahalle kun palaat", ketoosissahan hengitys alkaa haisemaan ketonien vaikutuksesta asetonille. Itse en sitä havaitse, mutta outo maku on suussa usein.
Totta tosiaan, ketoosi on päällä. Nälkää tuntuu vain harvoin.
Eilen kävin tekemässä salitreenin. Treenin aikana huomasin etten pysty tekemään harjoitteita samalla intensiteetillä kuin ennen. Tämä johtuu todennäköisesti matalasta energiamäärästä, jolloin elimistö on pakotettu ottamaan energiat muualta. Hikoilu oli kovaa ja syke nousi pienestäkin. Saunajoogassa hikosin myös tavallista enemmän. No, saliharjoittelua jatkan fiilisten mukaan, ja saunajoogaa ehdottomasti, lisäksi saatan lisätä mukaan jonkun ohjatun jumpan. Minulla on kanta-asiakkuus Hanhivaaraan, joten saan hikoilla niin paljon kuin haluan!
Perjantaiaamun vaaka näytti painon laskevaa suuntaa: 71,8kg, -300g eilisestä, yhteensä -3.2kg!
Painoindeksikin (BMI) menee kohti terveellisempiä lukemia.
HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!

torstai 24. tammikuuta 2013
torstai 5. paastopäivä
Näin ne päivät vaan menee. Eilen oli lähes koko ajan hyvä olo, nälkä kurni vain illasta. Suolaista tekee mieli! Yöuni on levollista ja olo on virkistynyt.
Tänään menen Tuomaksen kanssa kuntosalille vetämään perustreenin, mikä on aika raskas. Otan yhden C-pirtelön mukaan palautumisjuomaksi. Salin päälle on saunajooga, mahdankohan ihan uuvahtaa?
Ehkä olen "hieman hätäinen" (mitä? minäkö?!), mutta käsivarsien päältä on pehmeyttä lähtenyt... Lihakset tuntuu paremmin. Mielenkiintoista onkin, miten kroppa muokkautuu nyt, kun sitä on treenattu ja ketoosi polttaa rasvaa pois.
Alkuvaihe on niin motivoivaa, kun paino putoaa vauhdilla. Tiedän että tämä tyssää vielä, mutta nyt nautin täysillä nopeista tuloksista! Mikä parasta, ruokahalua ei ole, niin tämähän on jopa helppoa.
Eilisestä paino on humpsahtanut -400g eli paino on nyt 72,1 kg --> kokonaispudotus -2,9kg!
KYLLÄ LÄHTEE!

keskiviikko 23. tammikuuta 2013
3. päivä meni hyvin
Nyt on valjennut neljäs Cambridge 1-tason aamu. Eilinen, se paha 3. päivä, meni sittenkin hyvin. Oli hyvä ratkaisu pitää löhöpäivä ja tehdä mitä huvittaa. Makoilin sohvalla ja katsoin kerrankin televisiosta kaikki mitä sieltä tulee. Nälkä kurni välillä, muttei ollenkaan niin kovasti kun toisena päivänä.
Ulkoilu tekee paaston aikaan todella hyvää. Nyt onkin mukava talvisää. Pakkasta on kymmenisen astetta ja aurinko pilkahtelee. Koirien kanssa lenkkeilemme läheisessä metsässä joka päivä.
Tänä aamuna on ollut mukava olo. Jo herätessä tuntui että olo on tasapainoinen ja - kylläinen! Ketoosillahan on mielenkiintoiset piirteet: ei ole nälkä, ei tee mieli ruokaa, olo on energinen ja mieliala positiivinen. Pienet vastoinkäymiset eivät haittaa :)
Tästä lähtee uusi hyvä päivä! Illalla saunajoogaan. Vasta huomenna aion tahkota salitreenin ja kuulostella mikä on olo jälkeenpäin, kun alla on vain pari C-ateriaa eli vajaa 300 kcal.
En malttanut olla käymättä puntarilla: huima pudotus, paino on nyt 72,5 kg --> eilisestä -800g!
Tiedetään, se on hiilarien mukana poistunutta kuonaa (nestettä), mutta silti, olen tyytyväinen!
Huomiseen!

tiistai 22. tammikuuta 2013
2. päivä takana...
Toinenkin päivä meni kohtuullisen hyvin. Illalla saunajoogan jälkeen oli kova nälkä ja etsin jääkaapista ihanaa uunissa paistettua lohta mitä tein pojille. Sitä söin pari lusikallista, taivaallista. Onneksi sain pidettyä itseni kurissa. Aamulla herätessä ei ollut nälkä, unikin on tärkeää laihduttaessa.
Nyt alkaa kolmas eli se kaikista haastavin päivä. Tänään jos koskaan on NÄLKÄ. Eipä hehkuteta sitä sen enempää. Tälle päivälle ei ole mitään liikuntaa varattuna, vain ulkoilua koirien kanssa. Kyllä tämä tästä.
Olen pohdiskellut mikä juttu olisi se porkkana, maali mihin tähtään. Ehkä sitä ei ole, eikä saakaan olla, etten sitten siellä maalissa heitä kaikkea hösseliksi. Samana viikonloppuna kuin viime vuonna oli Rooman matka (mikä oli viime vuoden ison projektin yksi tavoite), on Joelin rippijuhlat. Se olkoon yksi tärkeä etappi! Minulla on viime kesältä nätti juhlamekko joka on "sutjakka". Se menee nätisti päälle kesäkuussa. Ja Roomasta ostetut bikinit menee myös kesällä nätisti päälle. Siinä pari konkreettista tavoitetta.
Cambridgen suhteen suunnitelma on, että olen 1-tasolla niin kauan kuin tuntuu hyvältä. Jos ei tunnu hyvältä, harkitsen 1+-tasoa, mikä sallii pienen pureskeltavan pussiruokien lisäksi. Kun olen päässyt tavoitteeseen (65 - 60 kg, jotain sellaista), aloitan 2-tason ja siitä etenen kohti ylempiä Cambridge-tasoja. Tärkeintä on muistaa että paino putoaa 100g, 500g tai kilo kerrallaan, sen kauemmaksi ei kannata tähdätä. Joka päivä on käytävä oma taistelu, onneksi homma helpottaa mitä pidemmälle mennään.
Puntari oli pikkuisen nytkähtänyt jo alaspäin! Aamupaino tänä tiistaina: 73,3kg --> pudotusta -1,7kg.

maanantai 21. tammikuuta 2013
Päivä 1 takana
No niin, tästä se taas lähtee - jännittävää! Päätin aloittaa Cambridgeilyn vaikeimman kautta, eli kävin salilla heti aloituspäivänä. Ihmeen hyvin meni, vaikka eihän ensimmäinen päivä vielä pahin olekaan, vaan kolmas.
Kana-sienikeitto on yhtä ihanaa kuin ennenkin, uskokaa pois vaan! Se on lempikeittoni Cambridgen kevyistä pussikeitoista.
Treenin päälle otin palautumisjuomaksi C:n cappuccino-pirtelön, sekin maistui ihan hyvälle. Sain vinkin eräältä laihduttajalta, joka myös treenaa punttisalilla, että C-pirtelö toimii hyvänä palautumisjuomana.
Illalla söin patukan, kun tuntui että nyt tarvitaan vähän kiinteämpää ravintoa. Kyllä nuo patukat on tämän dieetin kulmakivi, samalla saa ihanan makean anoksen eikä silti dietti vesity, päin vastoin.
Muuten menin veden ja kahvin voimin enkä tuntenut kovaa nälkää koko päivänä. Miten mahtaa olla päivänä 2? Tai 3? No eipä pelätä etukäteen.
Salin lisäksi kävin koirien kanssa mukavan iltalenkin. Olikin kaunis talvi-ilta, tyyni ja sopivasti pakkasta.
Tänään tein aamulla lyhyehkön aamulenkin koirien kanssa. Illalla aion käydä saunajoogassa. Kun syön näin kevyesti, mitään "pakkoa" salitreeniin ei ole. Eikä itse asiassa mihinkään liikuntaan, jos ei halua. Kroppa vaan alkaa jossain vaiheessa vaatia liikettä, ihan itsestään! En halua prässätä itseäni raskaalla treenillä nyt kun olen vasta paaston alussa eikä ketoosi ole vielä alkanut. Loppuviikosta ehkä sitten.
Tänään söin kana-sienikeiton, toffee-patukan ja kasviskeiton.
Puntarille nousen päätökseni mukaisesti huomenna tiistaina. Siihen asti moi!

perjantai 18. tammikuuta 2013
Cambridgeilyä :)
Eilen osallistuin Cambridge-ohjelman valmentajainfoon Turussa. Minähän olisin halunnut valmentajaksi jo viime vuonna, kun koin mahtavan nopean hoikistumisen, jota voi kutsua jopa helpoksi. Sainkin jonkin verran tietoa silloin valmennustyöstä, mutta pelästyin tulo-meno-arviointia ja epävarmuutta, saako asiakkaita.
Eilinen info oli hyödyllinen. Sain lisätietoa ja mukana oli muita Cambridgella laihduttaneita ja edelleen laihduttavia, jotka ovat kiinnostuneita valmentajan työstä. Oli mukavaa vaihtaa ajatuksia.
Nyt tuntuu että kyllä kysyntää olisi Salossakin, onhan suomalaisista suuri osa ylipainoisia.
Cambridgen edut "toisiin" laihdutusmetodeihin verrattuna ovat minun mielestäni:
Valmentajan sivutoimista työtä lähden nyt pohtimaan. Vakavasti. Minusta Saloon pitäisi saada Cambridge-valmennus! Olen asettanut itselleni tavoitteen: ensi kesään mennessä olen painoindeksissä 25 ja viimeistään syksyllä teen päätöksen valmentajaksi ryhtymisestä. Siihen mennessä selvitän käytännön asioita kuten tiloja Salon keskustasta ja rahoituskysymyksiä.
Painoakin on tullut seurattua. Päätin että käyn vaakalla tiistaisin ja perjantaisin. Tänään perjantaina siis puntari näytti 73,7 kg. Lähtöpainosta (välietappi 75kg) on pudotusta siis -1,7 kg.

- ei vaadi sitoutumista: voit aloittaa ja lopettaa kun haluat. Toki kannattaa sitoutua henkisellä tasolla, mutta muuta "pakkoa" ei ole.
- ei vaadi kuntosalijäsenyyttä: itselleni olisi ollut kauhistus edes käydä salilla silloin kun aloitin laihduttamisen. Kuntosalille menee ken haluaa ja yleensä halu liikuntaan syttyy itsestään hoikistumisen myötä. Liikkumisen muodon saa jokainen valita itse.
- henkilökohtainen valmentaja: tässä projektissa et ole yksin. Eikä yhteistyö katkea jonkin tietyn määräajan jälkeen (esim. 3 kk), vaan tukea saat läpi koko prosessin ja vielä pitkään sen jälkeen.
- perusteellisen tutkitut ja hyvänmakuiset vähäkaloriset ruuat: Cambridge-ateriat ovat todella pitkän ja korkeatasoisen tuotekehittelyn tulosta, taatusti oikealla koostumuksella ravintoaineita. Keitot, pirtelöt ja patukat ovat maukkaita verrattuna marketeista saataviin kilpailijoihin. Tietenkään unohtamatta, ettei makuasioista sovi kiistellä. Oma kokemukseni on että Cambridge-aterioihin ei kyllästy ja kun laihdutuksessa on päässyt eteenpäin, voi aterioita "tuunata" sopivilla lisukkeilla, jolloin niistä tulee suorastaan herkullisia.
- hinta ei loppujen lopuksi ole päätähuimaava: kun ottaa huomioon, ettei esim. 80€/kk maksavaa kuntosalijäsenyyttä tarvita ja jos laihtuminen ehkäisee esim. kalliiden kolesterolilääkkeiden käytön, niin nämä ovat suorastaan halpoja. Jos laihduttaa 1-tasolla, muuta ruokaa ei tarvita lainkaan (paitsi kahvi ja tee jos niitä haluaa käyttää).
Valmentajan sivutoimista työtä lähden nyt pohtimaan. Vakavasti. Minusta Saloon pitäisi saada Cambridge-valmennus! Olen asettanut itselleni tavoitteen: ensi kesään mennessä olen painoindeksissä 25 ja viimeistään syksyllä teen päätöksen valmentajaksi ryhtymisestä. Siihen mennessä selvitän käytännön asioita kuten tiloja Salon keskustasta ja rahoituskysymyksiä.
Painoakin on tullut seurattua. Päätin että käyn vaakalla tiistaisin ja perjantaisin. Tänään perjantaina siis puntari näytti 73,7 kg. Lähtöpainosta (välietappi 75kg) on pudotusta siis -1,7 kg.
KYLLÄ LÄHTEE!
maanantai 14. tammikuuta 2013
Salitreenit forever!
Eilen kävin salilla, siellähän minä käyn noin 3 kertaa viikossa, kiireiden mukaan. Olen ilokseni havainnut, että jos sali-iltojen väliä on enemmän kuin 3 päivää, minulle tulee löysä, hankala olo. Tätä on toistuvasti jo tapahtunut, joten uskon ja toivon että salitreenaus alkaa muodostua tavaksi ja lähes riippuvuudeksi. Hyvä niin!
Käyn Salossa Hanhivaaran kuntokeskuksessa. Tykkään Hanhivaarasta, siellä on mukava porukka ja tilat ovat siistit ja avarat. Eikä hiki haise kuin omissa kainaloissa (siis ilmakin on suht raikas). Laitteet ovat hyvälaatuiset ja älyavain muistaa puolestani mitä pitikään tehdä.
Nyt olen sitten Hanhivaaran kanta-asiakas. Liityin eilen. Kanta-asiakkuus tarkoittaa että tililtäni veloitetaan tietty kuukausittainen maksu automaattisesti, sen on siis se velvollisuus. Oikeuksia onkin sitten roppakaupalla enemmän: saan käydä salilla ja jumpissa niin paljon kuin haluan (tai jaksan), saan pelata viikonloppuisin sulkapalloa ilmaiseksi (kunhan parini maksaa oman osuutensa) ja saan kahvia ilmaiseksi kahviosta. Paras "kaupanpäällinen" tietysti on terve ja hyväkuntoinen kroppa, joka toivottavasti kiinteytyy ja muotoutuu treenin edetessä. Niin, onhan minulla personal trainerkin, joka tsekkaa kanssani saliohjelman 3 kuukauden välein. Sekin kuuluu pakettiin.
Vapaa-aikaa alkaa näille jumpille ja harjoittelulle olla koko ajan enemmän. Tuomas täytti 18 vuotta tammikuun alussa ja suoritti heti ajokortin. Tämä on merkittävä asia, minun ei tarvitse kuljettaa Tuomasta Turkuun tanssiharjoituksiin enää, vaan hän pääsee sinne itse. MITÄ TEEN KAIKELLA VAPAUTUVALLA AJALLANI? No treenaan: salilla, jumpissa, uimahallissa, lenkillä.
Ruokapuolella olen vielä hetken normaalilla ruokavaliolla. Ensi sunnuntaina alan kokeilemaan Cambridgen ykköstasoa. Saan eväät uudelta valmentajaltani Sannalta torstaina. Väliin osuu Tuomaksen 18-vuotisristeily Viking Gracella. Siellä ajattelin vielä nautiskella - järkevästi!
Aurinko paistaa puiden lomasta suoraan tähän työhuoneeseeni, ihanaa!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Hyvältä tuntuu :)
Perjantaina juhlistimme poikamme Tuomaksen 18v syntymäpäivää ja ajokortin suoritusta. Ravintolaillallisella Turussa, tottakai. Olin jo aiemmin päättänyt, että jos mahdollista, syön nämä muutamat erityiset ateriat lähes normaalisti. Katselinkin ravintolan ruokalistaa jo etukäteen ja löysin listalta siika-annoksen, missä ei ollut lainkaan perunaa. Valinta olikin erittäin maukas! Jopa suklaa-chili-jäätelöä nautin kahvin kanssa jälkiruuaksi.
Olin pohjustanut tuota herkuttelua päivällä, en nauttinut kuin yhden C-aterian. Puntari näytti seuraavana aamuna edelleen laskevaa suuntaa. Tämä rohkaisee, sillä tällä kertaa nimen omaan haluan opetella, miten kevyt ruokavalio nivotaan jokapäiväiseen elämään. Siinä asiassa olen niin oppilas!
Eilen kävin punttisalitreenin yhden proteiinipatukan voimalla. Ihan hyvin meni! Kotona otin C-keiton ja lusikallisen tekemääni jauhelihakastiketta, kun oli aikamoinen nälkä, lähinnä halusin ehkäistä mahdollisen sortumisen. Hyvin meni!
Ketoosiin menosta en osaa sanoa, mutta paino menee oikeaan suuntaan! Alun 75 kg on tippunut muutamassa päivässä jo 1,2 kg ja olo on sutjakampi. Kyllä ne hiilarit turvottaa. Vessassa saa käydä tiheään, toki vettäkin menee noin 3 litraa päivässä.
torstai 3. tammikuuta 2013
Ruotuun takas!
Heipä hei!
Katselin tosi pitkästä aikaa blogiani. ILOINEN KEVÄT - niin! Nythän se on jälleen täällä!
Viime vuonna, tammikuun alussa, lähdin "reissuun" omaan itseeni. Aloitin Cambridge-dieetin.
Ja pudotin lähes 26 kg Vappuun mennessä.
Keventymisen myötä elämääni on tullut paljon liikuntaa ja hyvää oloa! Olen viime huhtikuusta asti harjoitellut säännöllisesti kuntosalilla. Olen myös löytänyt saunajoogan, mistä saan hyvää oloa ja lihaksiin venyvyyttä sekä mielelleni rentoutta. Myös juoksu on tullut mukaan kuvioihin, tosin tällä hetkellä olen juoksua aktiivisesti vieroksunut, kun mukamas nuo kelit on "huonot".
Minulla on tavoitteita juoksun suhteen, haluan ensi kesänä osallistua juoksutapahtumaan, mikä jääköön vielä salaisuudeksi. Tarkoitus olisi kehittää juoksukuntoa roimasti. Uudet ihanat juoksulenkkarit odottavat eteisessä ulkoilutusta :)
Miksikö aktivoin blogini taasen? No. Painoni on hiljalleen, kaikesta harjoittelusta huolimatta, hiippaillut ylös! Huomaan että en kykene hallitsemaan yhtälöä lihasharjoittelu + järkevä ruokailu. Tunnustan, että olen antanut itselleni luvan syödä aika lailla vapaasti. No. Painoa on viime toukokuusta tullut +10kg! GRRR...
Päätin - yllätys yllätys - näin vuoden vaihteessa jälleen, että palataanpa lähtöruutuun. Eli Cambridge ykköselle, pussidieetille ja ketoosiin. Ja lähdetään "reissuun" uudestaan. Olen kuitenkin kohtuullisessa tilanteessa, kun painoni alkaa seiskalla eikä ysillä, kuten vuosi sitten. Haluan tänä vuonna oppia tavoitepainossa pysymisen. Miten tiukassa vanhat tavat ovatkaan! Mutta sen olen hoikistuessani oppinut, että niitä kiloja EN HALUA TAKAISIN!
Hassua tässä tilanteessa on, että minulle mahtuvat samat vaatteet kuin 10 kg sitten. Olen kai mennyt kasaan, tiivistynyt ja lihas-läski-suhde on toivon mukaan muuttunut. Nyt jos KUN saan kiloja pois, alkavat nätit lihakset näkyä. Enkä suostu ajattelemaan etten jaksa treenata, pakko on ainakin kokeilla.
Tästä se taas lähtee! Ja muuten: KYLLÄ LÄHTEE!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)