Juhannusaaton aamu! Heräsin aikaisin, hieman klo 7 jälkeen. Olo on hyvä ja aika energinenkin jo aamusta. Tänään on paljon tehtävää ja mukavaa ohjelmaa.
Eilen kävimme Kimmon kanssa yhdessä juhannuksen ruokaostoksilla. Jääkaappi on pullollaan kaikkea hyvää kesäruokaa. Luvassa on lämmintä ilmaa, joten grillausta on ohjelmassa. Grillaaminen sopii minullekin, sillä grillissä saa tehtyä monenlaista kevyttäkin, tai ainakin proteiinipitoista. Lisukkeeksi valmistan hyvän ja raikkaan salaatin, uusia perunoita (tiedän, voin syödä niitä vain yhden tai korkeintaan kaksi), maisseja jne, mitä nyt keksin ja kaapista löytyy. Jälkiruuaksi teen juustokakun, mihin tulee sitruunarahkaa, tavallista rahkaa ja mustikoita. Ei siis ihan pahin mahdollinen kaloripommi. Ja kyllä, shampanjaa aion nautiskella, ja ehkä hieman viiniäkin.
Viikonloppu näyttää mihin suuntaan puntarinneula näyttää. Yritän liikkua, ainakin kävelylenkillä ja sunnuntaina varmaan salillakin. Eilen illalla, iltatorilta palattuani, minulla oli hyvä ja energinen olo, ja lähdin juoksemaan! Juoksu kulki helposti, jalatkin jaksoivat. Juoksin 40 min ja sain todella hyvän olon. Lenkin päälle pääsin saunan lauteille nautiskelemaan. Tästä se juhannus alkaa!
Aamun puntari oli iloinen yllätys: paino on nyt uusilla lukemilla, 66,9 kg --> -300g eilisestä ja yhteensä -8,4 kg! KYLÄ LÄHTEE!!!!
Perheenäidin hyvinvointiprojekti alkoi 2012 alussa... Opettelen samalla blogin tekemistä.
perjantai 21. kesäkuuta 2013
torstai 20. kesäkuuta 2013
LOMALLE!!!
AAAH! Tänään aloitan kesälomani! Vuoden ehkä paras päivä :)
Juhannuksen juhlinta alkaa pikkuhiljaa. Tänään täytyy mennä kauppaan, varmaan miljoonan muun ihmisen sekaan. Ei voi mitään, mutta onneksi perusherkuilla mennään. Aion minäkin herkutella harkitusti. Kun muistaa juoda tarpeeksi VETTÄ, niin herkkuja ei tee niin paljon mieli.
Minulla on reilun viikon kuluttua Sannan vastaanotto, viimeinen ennen hänen lomaansa. Sitten tulee kuukauden tauko tarkastuksiin. Tavoitteenani on päästä mahdollisimman lähelle 65 kg painoa. No, se numero on sitten se mikä on, juhannus saattaa hieman heiluttaa vaakan neulaa (tai diginumeroita).
Paino tulee kivasti nyt alaspäin. Eilisestä pudotusta oli tapahtunut -300g eli paino on nyt 67,2 kg ja kokonaispudotus on jo -8,1 kg! JESS!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Kohti juhannusta mennään erityistilanteissa...
Huomenta! Juhannus on ihan kohta mutta vielä pitää jaksaa hetken aikaa paiskia töitä.
Tähän viikkoon on ehtinyt mahtua monta erityistilannetta. Ensin olin poikani kanssa kurssilla Turussa. Sitten työmatkalla Oulussa ja heti perään Helsingissä. Nämä ovat siinä mielessä erityistilanteita, että ruokailut asettavat omat haasteensa ja istumista tulee paljon.
Olen ruokaillut lounaan soveltaen: esim. pinaattikeittoa ja salaattivalikoima. Sen päälle sorruin syömään myös jälkiruokaa, omenapaistosta ja vaniljakastiketta. Seuraavana päivänä lounaaksi oli lohikeittoa, sen jälkiruuaksi oli pelkkä kahvi, mikä sopii aina. Aiemmin päivällä kokouksessa tarjotun kinkkupiirakan jätin kohteliaasti väliin, sillä piiras näytti aika rasvaiselta. Sanoin vain: kiitos, söin jo Helsingin päässä (olimme Oulussa) ennen lentoa, nyt minulle riittää kahvi. Tämä oli tietenkin täysin ok isännillemme. Rohkeutta tarvitaan sopivasti, ja uskoa omaan projektiin. Ja ettei lähde selittelemään "päänsä sisällä" että "voin ottaa nyt kun olen näinkin reissannut". Ei ei, onneksi minulla alkaa olla kokemusta tämmöisestä ja osaan toimia - ainakin useimmiten - oikein.
Eilen sattui ikävä juttu, jonka voi sanoa johtuvan tästä laihtumisesta: sormestani putosi kultainen sormus, jonka olen saanut mieheltäni. Siinä on kultainen sydän ja sisälle on kaiverrettu kaikkien poikiemme nimet. Sormus kilahti sormestani jonnekin, syynä tähän, että SORMENI OVAT NIIN KAPEAT! Sormukset todella pyörivät sormissa ja meinaavat pudota herkästi. Toivottavasti löydän sormukseni!
Puntari kiitti mukavilla lukemilla tänä aamuna: 67,5 kg --> pudotusta eilisestä -400g ja kokonaispudotus -7,8 kg! KYLÄ LÄHTEE huikkaa hän!

perjantai 14. kesäkuuta 2013
Juhlahumusta selvitty!
Huomenta vaan!
Nyt onkin kulunut hieman aikaa sitten viime postauksen. Olen ollut kiireinen: viime viikolla oli firmamme kesätapaaminen ja juhla Kööpenhaminassa. Oli tosi kivaa ja erityisen hyvät ruuat.
Heti juhlareissun perään vietimme kolmospojan rippijuhlaa ja esikoisen valmistujaisia. Ja oli erityisen hyvät ruuat :)
Tästähän tietysti seurasi painonnousua. Varsinkin kun paino oli jumittanut oikein kunnolla ennen Tanskan matkaa, paino jopa nousi lähes puoli kiloa. Olin ymmälläni. No, tuon nautiskeluviikonlopun painosaldo oli +1,4 kg. Tietysti se ensin ärsytti, mutta hyvin pääsin taas Cambridge-ruotuun ja painon pudotukseen. Parissa päivässä paino putosi kilon. Olen oppinut tästä, että erityisiä tilanteita mahtuu aina elämään ja ne pitää ottaa vastaan. Onneksi hyvä painonhallintakeino takaa, ettei homma pääse riistäytymään. Pitää vain itse olla "valveilla" ja muistaa nousta puntarille.
Tämä alkanut viikko on ollut ihan normaali työviikko. Salilla olen käynyt ja saunajoogassakin, mikä on aina yhtä ihanaa. Onneksi Hanhivaarassa tarjotaan saunajoogaa kahdesti viikossa. Yritän päästä mukaan joka kerta ja saunajoogaa ennen teen salitreenin soveltuvasti, lähes kokonaan kuitenkin. Lihakset ovat kiinteytyneet koko ajan lisää, ja se tuntuu palkitsevalta. Näinkin vanhan kropan saa salilla kohtuulliseen kuosiin.
Huomenna menen pitkästä aikaa - taitaa olla kuukauden tauko - Sannan vastaanotolle Turkuun. Saan ison satsin ruokia mukaani. Olenkin käyttänyt ison osan Cambridge-ruuistani joten täydennys tulee tarpeeseen. Kahden viikon kuluttua haen vielä lisää ruokaa, että heinäkuussakin paino putoaisi. Sanna on lomalla heinäkuun, mutta onneksi Raision valmentaja Elina sijaistaa, jos ruuat uhkaavat loppua.
Vakaasti haluan päästä ainakin 64 kg painoon ennenkuin Vuoden laihduttaja-kisan ilmoittautumisaika umpeutuu (16.8.). Siihen on vielä 2 kuukautta, joten eiköhän 4 kg putoa ja hieman päällekin. Sitoutumista se vaatii, mutta olen huomannut, että tämä on elämän mittainen projekti, eikä lyhyt jojoilu. Onneksi.
Aamupuntari näytti todella kivoja lukemia: 68,2 kg --> pudotusta eilisestä (nousseesta) painosta -700g --> kokonaispudotus siis -7,1kg :) JESS! KYLÄ LÄHTEE!!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
hitaasti...
Onhan tämä aikamoista taaplaamista. Ei olossa mitään valittamista ole, mutta siihen nähden miten vähällä energialla elelen päiviäni, luulisi painon välillä ainakin menevän vauhdikkaastikin alaspäin. Mutta ei, not me.
Aamupuntarissa tänään lukemat 68,5 kg --> -100g eilisestä ja kokonaisuudessaan -6,8 kg.

tiistai 4. kesäkuuta 2013
ekat juhlat juhlittu
Onpas aika hujahtanut! Viikonlopulla oli paljon iloisia hetkiä kun juhlimme Markuksen valmistujaisia Kiipulan erityisammattikoulussa ja lisäksi ystävien lasten lakkiaisia ja valmistujaisia.
Pöydät luonnollisesti notkuivat herkkuja. Onneksi kontrolli piti ja söin vain tarpeeseeni. Täytekakkuja en edes maistanut missään juhlassa, painotin suolaisia tarjottavia ja salaatteja. Hyvin meni koko kauniin ja lämpimän juhlapäivän ajan.
Isovanhemmat olivat meillä kylässä viikonlopun yli myöskin. Heille ja hieman itsellenikin tein grilliruokaa, pöydästä oli helppoa valita sopivaa syötävää itse kunkin. Leivoin myös ihanaa raparperipiirakkaa jota maistoin kyllä, mutta onneksi herkuttelu ei lähtenyt lapasesta.
Nyt on muutama päivä arkea ja eilen kävinkin salilla. Ainut kerta tällä viikolla todennäköisesti. Salilla oli +32 astetta lämmintä! Onneksi ilmastointi korjataan pikapuoliin niin eiköhän siellä viilene. Tein kuitenkin suurimman osan treenistä ja hyvältä tuntui. Saunajoogaa vielä päälle - ihanaa. Kroppa tuntuu tiivistyneen, kun rasvaa on palanut ympäriltä.
Paino on pudonnut maltillisesti mutta suunta on oikea: -300 g tänä aamuna = 68,6 kg --> kokonaispudotus -6,7 kg! KYLLÄ LÄHTEE!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)