Innostuin tekemään tilauksen Hyvinvoinnin tavaratalosta. "Eksyin" tuohon nettikauppaan, kun etsin tietoa Fibrexistä, sokerijuurikaskuidusta, mikä on on hyvä kuitulisä, jos ei voi käyttää esim. ruisleipää. No, löysin samalla paljon muitakin mielenkiintoisia tuotteita. Ei kun tilaamaan ja eilen ne sitten tulivat kotiin ja kokeiluun.
Konjak: tämä glukomannaani-vatsantäyttäjä, mitä on paljon mainostettu. Koska viimeiset kilot ovat olleet niin tiukassa, ajattelin kokeilla tätä. En kyllä syö liikaa, mutta vatsa saisi toimia paremmin.
CLA/Tonalin strong: CLA:ta olen käyttänyt jo vuosia sitten. CLA kiinteyttää kehoa, siis kiihdyttää rasvanpolttoa.
Fruktolax: kuutiot, mitkä auttavat vatsantoimintaan. Nämä ostin pahimpaan hätään avuksi :)
Näiden lisäksi tilasin - ja kokeilinkin jo - mm. sokeritonta La Nouba-suklaata. AIVAN IHANAA! En ikinä uskonut että sokeriton suklaa voi maistua näin hyvälle, ja laadukkaalle. Tätä tilaan varmasti lisää.
Paketissa saapui myös tanskalaista kokojyväpastaa ja lasagnelevyjä. Olen tietoisesti tehnyt viljavalinnat nykyään runsaskuituisista vaihtoehdoista. Perhe ei pistä pahakseen, hyvin tekevät kauppansa.
Eilen kävin jälleen juoksemassa. On se kumma miten vastahakoista lenkille lähteminen vieläkin on, vaikka sitten kun pääsee vauhtiin ja lämpenee, homma on jopa kivaa. Musiikki antaa potkua tai rentouttaa, riippuen kappaleesta. Sää oli sopivasti lämmin eikä pienellä maalaistiellä montaa liikkujaa ollut, jaloillaan ei ketään, muutama moottorin päällä :) Jaksan juosta 6 km, pidempää en edes tavoittele vielä, sillä reidet kipeytyvät 5 km kohdalla aika tuntuvasti. Vauhti on lisääntynyt, vaikka minua on neuvottu, että vauhdin pitäisi olla hyvinkin hidasta peruslenkeillä. Minähän en juokse kuin "aina samalla tavalla" meneviä peruslenkkejä, en osaa/pysty vielä intervallilenkkeilyyn. Lenkin jälkeen oli mahtavat fiilikset, tottakai, ja saunan jälkeen oli vielä parempi olo.
Puntari pitää taas jotain miettimistaukoa - toivottavasti Konjak ei saa painoa nousuun? Paino oli tänä aamuna 66,1 kg, pudotusta siis -100g eilisestä ja kokonaisuudessaan -9,2 kg. Kovasti haluaisin jo 65 kg lukemiin... Näillä mennään :)
Perheenäidin hyvinvointiprojekti alkoi 2012 alussa... Opettelen samalla blogin tekemistä.
torstai 25. heinäkuuta 2013
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Pientä edistystä onneksi
Tuntuu että elämä on yhtä painonpudotusta. Asia on mielessä koko ajan. Jos syön jotain "ei-Cambridgeä" - ja sellaisia syön joka päivä - on mieli hieman alaviistoon ja pelkään mielessäni, että puntari rankaisee heti aamulla. Onneksi näin ei ainakaan vielä ole ollut. Kroppa (lue:vatsa) toimii mukavasti ja se ilmeisesti näkyy vaakan lukemissa.
Eilen lenkkeilin pariin otteeseen metsässä koirien kanssa. Aamulenkillä lenkkeilimme hieman pidemmälle tuttua metsätietä. Yllättäen aloin haistaa savua. En ollenkaan osannut ajatella että kyseessä voisi olla metsäpalo. Sitä se oli, pieni alue metsää savusi aivan metsäautotien vieressä. Soitin palokunnan paikalle ja sinne menivät palomiehet sammutushommiin. Metsäautotie on niin kapea, että joutuivat pojat myös puunsahaushommiin, että saivat tietä levennettyä. Iltapäivällä kävimme yhdessä mieheni kanssa vielä tsekkaamassa, että palo on sammutettu. Hyvin oli sammutustyötkin tehty. Siinä tulikin eiliselle päivälle mukavasti liikuntaa. Illalla kävin vielä tuttavani luona kahvilla ja se reissu venähtikin aika myöhälle, mikäs on istuskellessa ja jutellessa kahvikupin äärellä, maailmaa parantamassa :)
Puntari näytti tänä aamuna tämän projektin pienimpiä lukemia! JESS! Alaspäin mennään, tosin hitaasti, mutta kuitenkin. Paino oli siis 66,2 kg --> pudotusta -300g eilisestä ja -9,1kg kokonaisuudessaan! KYLÄ LÄHTEE!!!

tiistai 23. heinäkuuta 2013
Lomat vietetty ja levätty kunnolla!
Niin se vaan kesäloma mennä hujahti! Neljä ihanaa, rentoa, levollista viikkoa. Säät suosivat todella, lämmintä riitti. Viikon matka Saksaan kruunasi koko loman. Nyt aloittelen uutta "työvuotta" ja tekemistä riittää heti, mutta silleen sopivasti. Onneksi.
Lomalla olen noudattanut Cambridgen ykköstä-kakkosta. Silti paino vain junnasi ja Saksaan lähtiessä ajattelin että olkoon, nyt lomaillaan. Saksassa nautin paikallisia herkkuja aika avoimin mielin. Kun palasimme matkalta, en ensimmäisenä aamuna uskaltanut vaakalle, sillä minusta tuntui, että jos vaakalla näkyy hurjat lukemat, menee homma vielä pahemmin solmuun (vaikea laihtutus-itsetunto-ongelma!). Pidin sen päivän tiukkaa linjaa, söin 3 Cambridge-ateriaa (ykkös-plussalla siis) ja join paljon vettä. Seuraavana aamuna lomaviikon saldo näytti + 1 kg nousua.
Sitä ylimääräistä, ja samalla jo yli kuukauden junnausta, yritän nyt purkaa. Nyt on mennyt 5 päivää ja olen saanut painon lukemaan 66,5 kg. Tsekkasin tämän blogin päivityksiä, ja huomasin että 4.7. olin jo 66,3 kg painossa. GRRR... Siis 3 viikkoa ollaan taas oltu paikallaan. Painonhan pitäisi olla jo tavoitteessa mielestäni, mutta jostain kumman syystä kroppani ei luovu saavutetuista kiloista! Vannon ja vakuutan, etten syö liikaa tai "mussuta"!
Ostin "Minihiilari"-leipää, ja se onkin hyvää. Eihän se Cambridgeen kuulu, mutta se saa vatsani toimimaan. Toivon että samalla myös paino tulee alaspäin.Tilasin myös Konjak-kapseleita hyvinvoinnin nettikaupasta. Kapseleissa on glukomannaania, eli kuitua joka täyttää vatsaa ja auttaa laihtumaan. Pakko ottaa kovat konstit käyttöön! Ostin muuten myös vatsan toimintaa toivottavasti buustaavia Fruktolax-tabletteja. Ja CLA:ta, joka tiivistää kroppaa ja lisää rasvanpolttoa.
Olo on ollut ihan hyvä kaiken aikaa. Ainut iso ongelma on nälän tunne. En jaksa/pysty elämään kolmella Cambridge-aterialla koko päivää enkä siksi pääse oikeaan ketoosiin. Silti ajattelen, että ehkä taso 2 olisi nyt paras. Saan syödä kohtuudella kasviksia ja marjoja sekä hieman maitotuotteita ja myös proteiinia. Se karppileipä on ylimääräistä, tiedän, mutta pidän sen mukana jos vaikka se auttaisi. Jos paino alkaa nousta, pitää tehdä muutoksia. Tämmöistä opettelua tämä on kaiken aikaa.
Salilla kävin lomalla vain kerran viikossa (+ juoksin), nyt alan käydä kahdesti viikossa, saunajoogassa myös. Täytyy ottaa joku ohjattu jumppa mukaan viikko-ohjelmaan tai sitten oikeasti aktivoitua juoksemisessa.
Aamun noteeraus siis 66,5 kg. Nyt minulla on aikaa noin 3 viikkoa pudottaa vielä 2,5 kg ja päästä painoindeksiin 25. Ei ole mitään varaa lipsumiseen. Toivon parasta ja pelkään pahinta :)

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Uuteen indeksiin
Olen nyt pitänyt tiukemmin kiinni Cambridgen ykkös-plussasta. Eli päivässä PITÄISI syödä 3 x Cambridge-ateria (pirtelö, keitto tai patukka) + 200 kcal edestä lihaa ja kasviksia. Lihaa (=broileria grillattuna) menisi reilut määrät, mutta yritän pitäytyä järkevissä määrissä. Kasvikset ovat korvautuneet marjoilla, jotka ovat vasta kakkostason ruokaa. Eli siinä mielessä olen lipsunut. Marjat vain ovat hyvä vatsantoiminnalle, siksi ja niiden herkullisuuden takia niitä mielelläni sekoitan vanilja- tai mansikkapirtelöön. Myös suklaaseen ne sopivat.
Myös pirtelöiden/keittojen määrä on kohdallani yleensä 2/päivä. Sitä pitäisi nostaa kolmeen. Kun ei vaan tee mieli! Eilen tosin söin kolme annosta, yksi oli patukka. Patukoita menisi useita, mutta minun täytyy nyt säästää niitä Saksan-matkaa varten.
BMI on nyt tarttunut normaalipainon indeksiin! Vielä olisi 2,3 kg jäljellä ensimmäiseen maaliin. Siihen ei suinkaan pysähdytä, mutta Vuoden Laihduttaja-kisaan osallistuminen on mahdollista vasta kun pääseen BMI 25 tai alle. Kun pääsen BMI 25, alan toteuttaa Cambridgen ylempiä tasoja, ensin kakkosta, sitten kolmosta jne.
Puntari kiittää heti kun olen "ruodussa". Tänään paino oli 66,3 kg --> pudotusta eilisestä -200g ja kokonaispudotus -9kg!

tiistai 2. heinäkuuta 2013
Jatkuu jatkuu!
Täällä ollaan! Tässä rojektissa on ollut jälleen tiukka junnausvaihe päällä. Olo on ollut turhautunut, kun aina ei käsitä, miksi paino nousee vaikka omasta mielestä on toiminut ruokailujen suhteen "oikein". Tämä päiväkirja-blogi on hyvä olemassa, täältä näkee pidemmän aikavälinen kehitykset selkeämmin. Loppujen lopuksi painon suunta on ollut alaspäin, välillä nopeammin, välillä hitaammin, mutta alas kuitenkin.
Nyt lomalla ollessani olen kokeillut juoksemista. Se on mukavaa, noin 6 km jaksan juosta, sitten reidet kipeytyvät ja väsyvät, enkä jaksa pidemmälle. Aion kiinnittää tuohon ilmiöön huomiota ja olen saanut muutamia hyviä ohjeita kokeneemmilta juoksijoilta. Kesäillat ovat olleet niin ihania, että on tosi mukavaa juosta kauniissa maisemiissa, luonnon keskellä.
Saliakaan en ole unohtanut. Saunajoogassakin kävin eilen, taisi tulla jopa parin viikon tauko viime kerrasta. Kun olen pienellä energiamäärällä, rasvat palavat tehokkaasti lihasten päältä. Ainakin käsivarsissa se näkyy, olen viimeinkin saanut itseäni miellyttävät "allit" :) Työtä se on vaatinut noin 1,5 vuotta säännöllisesti. Nyt ymmärrän että hitaasti hyvä tulee.
Eilen päätin että olen kirjaimellisesti ykkös-plussalla. Sekin taisi hieman alittua, sillä söin päivän mittaan vain kaksi Cambridge-ateriaa: patukan ja keiton. Sen lisäksi söin kananfilettä ja vähän tomaatteja. Haluan saada painon laskemaan, tavoitteena on elokuun puoliväli, jolloin päättyy ilmoittautuminen Vuoden Laihduttaja-kisaan. Silloin painoindeksin pitää olla 25 tai alle. Myös valmentajaksi ryhtyminen on siitä kiinni.
Puntari oli minulle suosiollinen tänä aamuna: pudotusta -700g!!! --> kokonaispudotus -8,8 kg ja paino on nyt 66,5 kg! KYLÄ LÄHTEE!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)