perjantai 31. toukokuuta 2013

hiljalleen kohti kesäkuuta!

Kesäkuu lähestyy! Säät ovat olleet tosi ihanan kesäisiä jo jonkin aikaa. Ulkona on ollut ihana touhuta pihassa ja käydä metsässä koirien kanssa. Tulevana viikonloppuna juhlimme vanhimmaisen valmistujaisia Hämeenlinnassa ja ystävien lasten valmistujaisia ja lakkiaisia Tampereella ja Naantalissa. Huominen on siis yhtä juhlaa :) Huomiselle olen antanut itselleni lupauksen: saan ottaa juhlapöydästä mikä sopivalta ja hyvältä tuntuu, harkiten ja järkevästi. Aion kuitenkin eniten nauttia juhlatunnelmasta ja "tälläytymisestä". Nuorten juhlat on positiivisia ja mukavia.

Tänään täytyy (töiden lomassa) siistiä kotia ja laittaa vieraspeti kuntoon: mummi ja ukki saapuvat Suonenjoelta lakkiaisia varten meille kylään. He majoittuvat meille ja ajelevat täältä eri suuntiin.

Juhlamekko täytyy myös laittaa kuntoon :) Ihanaa kun näinkin pienen "ponnistelun" jälkeen mekko istuu nätisti päälle. Tulee "sorja" olo!

Eilen pääsin hehkuttamaan Cambridge-dieettiä eräälle kaverilleni. Hän on kyllästynyt kiloihinsa ja haluaa ne "nyt ja heti" pois. Hän oletti minun olevan jo Cambridge-valmentaja, mutta koska en vielä sitä ole, suosittelin omaa valmentajaani Sannaa. Lauantaina kaverini suuntaakin Turkuun, koska hän vakuuttui Cambridgen tehosta. Olen myös aiemmin hehkuttanut Cambridgea Facebookissa sillä seurauksella että monet tulevat asiasta minulta kyselemään.

Eilinen meni ruokailujen suhteen vähän hassusti: söin vain yhden pussikeiton ja sen lisäksi muuta proteiinia: yhden kananmunan, lohta noin 100 g (tein niin hyvää lohta uunissa) ja keittokinkun siivuja sekä parsakaalin kukintoja. Olo oli tosi hyvä koko päivän niin ajattelin että sovelletaan nyt hieman.

Puntari näytti ihan kivoja lukuja aamula: 69,3 kg, -400g eilisestä ja -6,0 kg yhteensä! JESSS!!!


tiistai 28. toukokuuta 2013

jumittaa jumittaa!

Huh huijaa kun otetaan kärsimättömästä muijasta nyt mittaa... Paino vaan jumittaa.
Kävin eilen salilla tekemässä perustreeniä ja kävin myös saunajoogassa. Näillä lajeilla on taipumus nostaa painoa ainakin seuraavana aamuna. No, mennään nöyränä eteenpäin. Nälkää ei tunnu ja mies kertoi että "käryän" ketoosilta. Se pitää ottaa hyvänä uutisena vastaan!

Paino oli siis tänä aamuna 69,7 kg, pudotusta -200g eilisestä ja yhteensä -5,6 kg. Nyt kun olen alle 70-kiloon päässyt, toivon kovasti että paino putoaisi kohti painotavoitetta (65 kg). Siihen menee vielä aikaa, mutta päivistä tulee viikkoja ja viikoista pian kuukausi. Ja sitten on juhannus ja ehkä paino on iloisissa lukemissa?


maanantai 27. toukokuuta 2013

viikonloppu takana

Tanssikisareissuviikonloppu on nyt takana. Kiva retki Kotkaan, mutta paljon istuskelua.
Nyt maanantaina on hieman harmistunut olo, kun paino ei ole pudonnut, vaan noussut +100 g.
Yritän koota itseni taas arkeen...

Kotkassa kävin nuorten kanssa Amarillossa. Löysin listalta itselleni "sopivan" annoksen. Se oli hintaansa nähden pieni annos: siivu lohta (pieni siivu), päällä cashew-rouhetta, lisänä vain tuoreita vihanneksia eli tomaattia, kurkkua, jäävuorisalaattia ja punasipulia. Leivän jätin syömättä. Juomana jäävettä. Tämän annoksen rohkaistuin syömään, sillä olin päivän aikana syönyt vain yhden Cambridge-keiton (seassa niitä broilerinfileepaloja).

Sunnuntaina aamiaisella otin aamupalapöydästä pienen määrän (2 rkl?) munakokkelia ja vähän lämpimiä kasviksia sekä pienen palan kotijuustoa. Kotona söin sitten Cambridgeaterian (niillä broilerinfileepaloilla) + patukan + illalla kasviskeiton, mihin laitoin salamisuikaleita pari ruokalusikallista. Tiedän että tämä oli tässä kohtaa liikaa (HYIHYI!), mutta minulla oli kova ruuan himo. Ajattelin että saan himon taltutettua kun keitossa on vähän ekstraa. No se onnistuikin, menin nukkumaan ajoissa.

Tänä aamuna oli jotenkin "täysi" olo. Ja sehän tarkoittaa että puntarilla ei tarvitse yllättyä iloisesti. Onneksi paino oli pysynyt alle 70kg, tosin vain vaivaiset 100g.

Tästä on mentävä eteenpäin. Hyvää alkavaa viikkoa vaan, toivottavasti viikko tuo iloisempiakin elämyksiä!

lauantai 25. toukokuuta 2013

Kuutonen puntarissa!

JESSSS!!! Nyt se tapahtui! Pääsin kuudenkymmenen puolelle painolukemissa :) Ihanaa! Olinkin kaivannut näitä lukemia.

Eilen oli taas "nälkäpäivä": vatsa kurni vähän väliä. Yritin juoda vettä ja kahvia. Illalla läksin vielä poikani kyydissä Raisioon Myllyyn. Kävelin siellä pari tuntia, mutta mitään kivaa ei löytynyt. Mylly ei ole minun juttu ja voi olla etten kiinnostu mistään kun tulevaisuudessa on luvassa pieneneviä mittoja.

Ykkös-plussa-taso on mukava taso, kun tässä saa vähän syödä (200 kcal, ei tietenkään hiilareita). Käytännössä olen lisännyt keitetyn kananmunan lounaaksi syömääni keittoon ja illalla syönyt vähän keittokinkkusiivuja (2-3 kpl). Ne maistuvat ihanilta! Tänään kokeilin uutta juttua: broilerinlihasta valmistetut pienet palloset. Niissä on vain 100 kcal / 100g, rasvaa 1 g, hiilareita 1,5g ja proteiineja 25g. Maistuvat tosi hyville kana-sienikeiton seassa ja vatsa täytyy mukavasti.

Tuntuu hyvälle kun saa lisätä jotain ylimääräistä ruokavalioon. Pelkäsin että sorrun heti paikalla, mutta ei se niin ole. Pystyn hyvin kokeilemaan yhtä ja toista, pohtien ja harkitusti. Näin diettiä pystyy paremmin ylläpitämään eikä nälkä kurni niin helposti.

Tänään lähden tanssijapojan kanssa Kotkaan kilpatanssin ikäkausimestaruuskisoihin. Reissun päällä oleminen on aina haastavaa ruokailujen suhteen. Pakkaan mukaan muutaman patukan ja pari pirtelöä. Hotellin aamupalalla ajattelin sekoittaa shaken: mansikka- tai vaniljapirtelö, sekaan marjoja. Ja kaffetta. Kyllä sillä aamu starttaa! Huomenna sunnuntaina palaamme kotiin.

Aamun puntari nytkähti tosiaan uudelle painoluvulle: 69,8kg --> eilisestä -300g ja kokonaisuudessaan pudotusta jo 5,5kg :) KYLLÄ LÄHTEE!


perjantai 24. toukokuuta 2013

niin se on liki!

Kyllä tää mun paino nyt koettelee! Ei sitten millään meinaa pudota kutosen puolelle!
Tein eilen hyvän salitreenin ja saunajoogan. Treenit tuntui mukavalta ja niin myös saunajooga. Jatkan ykkös-plussalla, kun energiaa on sillä tasolla mukavasti.

Puntarilla tänä aamuna siis lukemat 70,1 kg --> pudotusta eilisestä -300g ja yhteensä -5,2 kg.

torstai 23. toukokuuta 2013

nyt pikkasen jumittaa

Aamu alkoi hyvällä mielellä. Nukuin hyvin kuten yleensä. On nätti, tosin tihkusateinen, alkukesän aamu.

Nyt alkaa todella tuntua että kevätjuhlat lähestyy! By the way: sovitin viime keväänä hankkimaani fiftarityylistä kesämekkoa. Se ei kiristänyt enää ollenkaan (ei ollut löysäkään) ja istui päällä oikein nätisti! ONNEKSI ystäväni E teki minulle elämäni palveluksen ja pyysi kaverikseen Cambridge-projektiin! Vain Cambridgella voin saada alle kahdessa viikossa 5 kg pois ja virkistyneen ja reippaan lookin.

Eilen oli lähes koko päivän mukava, energinen olo. Kuten ketoosissa kuuluukin. Kävin salilla ja tein ihan reippaan setin soutulaitteella, stepperillä, punttisalilaitteilla ja painoilla. Saunajooga oli valitettavasti peruttu, mutta pääsen tänään joogaan joten ei haittaa. Tänäänkin saatan käydä vähän soutelemassa... Ihanaa oli huomata että energiaa riitti, yhdessä olkavarsilaitteessa sain tehtyä jopa hieman enemmän kuin yleensä.

Iltapalalla lisäsin vaniljapirtelöön noin 1 dl mustikoita (ihan perus-sellaisia, ei siis sokeria tietenkään). Mustikat aateloivat vaniljapirtelön! Ajattelin että saan niistä myös kuitua, kun vatsa on hieman laiskistunut, mikä on toki odotettvissakin. Eli lounaalla syödyn keitetyn kananmunan ja parin keittokinkkusiivun (treenin jälkeen) lisäksi nuo mustikat, ehkä + 200 kcal? Jos se pitää minut liikkeessä ja olon hyvänä, sallin sen itselleni.

Kroppa on vissiin päättänyt pitää kaikki "saavutetut" kilot eikä halua luopua grammastakaan.
Puntari näytti tänä aamuna 70,4 kg --> vain -100g ja kokonaispudotus 4,9 kg.


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

parempaa...

Eilinen tiistaipäivä meni lopulta mukavasti. Nälkä kurni vielä aamupäivän. Mikä lie oikku!
Lounasaikaan söin kasviskeiton johon lisäsin yhden (pienen) keitetyn kananmunan. Ihana tukevoittaja! Kyllä maistui.

Iltapäivällä jo kuvittelin etten selviä päivästä kolmella aterialla, vaikka olin sen kananmunankin lisännyt. Valmentaja suositteli neljää annosta hetken aikaa, mutta päätin kuitenkin seurata tilannetta.
Aika pian tulikin hyvä olo eikä nälkää enää tuntunut. Ketoosi kai toimi just oikeassa paikassa. Selvisin sitten iltaan asti ja päivän saldoksi jäi 3 ateriaa + 1 kananmuna (ai niin: 3 ohutta keittokinkkusiivua ja 2 pienenpientä minisuolakurkkua :)

Tänään keskiviikkona on hyvin nukutun yön jälkeen aamu alkanut ihan mukavasti. Kahvia kuluu... Vatsan toiminta on hidastunut, sehän kuuluu kuvioon Cambridgen ykkösellä. Kahvi on aika hyvä lääke siihen. Kunhan nälkää ei tunnu, kaikki on hyvin.

Paino jumitti tänään samaan lukemaan kuin eilen: 70,5 kg. Nyt on vain annettava kropan ymmärtää viesti, kyllä paino taas putoaa. Onneksi minulla on kokemusta viime kerrasta, ei tunnu jumitukset niin pahoilta enää.

KYLLÄ LÄHTEE!

tiistai 21. toukokuuta 2013

Vaikein Cambridge-päivä KOSKAAN!

Onneksi eilinen päivä on nyt taaksejäänyttä elämää! Enpä ole koskaan kokenut niin kovaa ja jatkuvaa nälkää, heikkoa oloa ja jatkuvaa janoa! En osaa sanoa syytä oireille, en ole kipeä, enkä tulossa kipeäksi.

Olin suunnitellut meneväni Hanhivaaraan tekemään vähän salia ja sen jälkeen saunajoogaan. En kyennyt! Kaikki energiat olivat nollassa, vain makasin sängyssä äkäisenä ja itkuisena. Toivottavasti tämmöinen ei toistu! 

Ystäväni sai tsempata minua tosissaan kun olin tosi pahalla päällä ja huonovointinen. Olen onnekas kun minulla on "privaattitsemppari" joka kulkee samaan Cambridge-matkaa mun kanssa. Kiitos E !

Illalla sitten päätin että nyt riittää. Riivin muutaman kunnon palan grillatusta kanankoivesta ja upotin ne Cambridge-kasviskeittoon. Aah! Lisäksi söin useamman minisuolakurkun, koska ajattelin että älytön vedenjuonti on saattanut muuttaa suolatasapainoa. Ainakin uni tuli helposti ja nukuin yön oikein hyvin. Nyt uuden päivän aamuna on hyvä ja jopa energinen olo.

Puntari kiittää: lukemat aamulla 70,5 kg --> kokonaispudotus -4,8 kg. Kohta ollaan kuutosen puolella!


maanantai 20. toukokuuta 2013

Viikonloppu takana ja uusi viikko aluillaan

Huomenta ja hyvää maanantaita!

Mukava, lämmin viikonloppu on takanapäin. Lauantaina ohjelmassa oli tulevaan rippijuhlaan valmistautumista ja tanssikilpailut. Kaikin puolin mukavia juttuja!

Katsoin la-su välisenä yönä Euroviisut ja heti aamuvarhaisella oli lähtö Hämeenlinnaan tanssikisoihin. Nukuin vajaat 3,5 tuntia. Edellinen ilta oli myös hyvin lämmin ja kävin pitkän lenkin koirien kanssa. Kroppa oli varmaan jemmannut nesteitä, sillä paino oli mennyt +200g ylöspäin.
Enpä jäänyt asiaa pahemmin pohtimaan, otin mukaan kahvitermoksen, vesipullon ja patukan ja ei kun tien päälle ihanaan kesäiseen aamuun!

Paino tulee tasaisesti alaspäin, -400g ja paino tänään 70,9 kg! JESSS!

lauantai 18. toukokuuta 2013

Ensimmäinen viikko täyttyy

Tänään menen Sannan valmennukseen ja viralliseen ja torelliseen punnitukseen. Jännää! Hankin myös eväitä niin paljon että pärjään kesäkuun puolelle. Sitruuna-jugurttipatukoita ostan ison kasan, jee!!!

Dieetti sujuu kyllä mukavasti. Hienoa on ollut myös kuulla tsempparini palautetta, hän on ollut todella innoissaan tuloksista! Ketoosi vahvistuu. Nälän tunnetta on silloin tällöin mutta yleensä sitä ei ole. Olo on positiivinen ja virkeä. Kroppa tuntuu keventyneen ja kaventuneen :) Tästä on hyvä jatkaa, kun pahin nälkä on ohitse. 

Eilinen päivä oli helteisen lämmin. Puuhailimme kotona kaikenlaista pientä. Liikkumaan en sen kummemmin lähtenyt. Hyvät säät jatkuvat koko viikonlopun joten illemmalla menen lenkille.

Aamupuntarin lukemat olivat jälleen ihanat: 71,3 kg --> kokonaispudotus tasan -4 kg! 
KYLLÄ LÄHTEE!


perjantai 17. toukokuuta 2013

5. päivä ja perjantai

Näin on ensimmäinen viikko lähestymässä loppuaan, huomenna pääsen Sannan "viralliselle ja torelliselle" vaakalle. No, pysytään vielä tässä hetkessä.

Eilinen päivä meni oikein hyvin dieetin suhteen. Jostain syystä aloin tuntea aika häiritsevää näläntunnetta alkuillasta ja tulin äkäiseksi. En jaksanut koirien touhotusta enkä oikein lasten juttujakaan. Päivä oli tosi lämmin, se ehkä aiheutti muutosta vointiin, en osaa sanoa. Join tosi paljon kuten aina eli nesteytys oli kunnossa.

Onneksi olen jotain viime kerralla oppinut. Ajatukset täytyy saada siirtymään pois nälästä. Siispä iltalenkille, olihan aivan mielettömän hieno ilta. Lämmin ja tyyni ja upea ilta-aurinko. Vein Onnin ja Nallen kunnon lenkille (noin 5 km) ja vähän hölköttelinkin välillä. Lenkin jälkeen nälkää ei aivan niin paljon tuntunut, mutta ei se hävinnyt täysin. Olin suunnitellut syöväni vaniljapirtelön mutta koska nälkä tuntui niin selvästi päätin sittenkin syödä toffeepatukan. Patukoissa on hieman enemmän energiaa ja sain hampailleni töitä. Sillä siitäkin selvittiin. Ei silti, minkäänlainen repsahtaminen ei käynyt edes mielessä :)

Huomista viikkopunnitusta kohden mennään laskevissa lukemissa: tänä aamuna puntari näytti 72,0kg --> pudotusta yhteensä -3,3 kg. Hyvä!


torstai 16. toukokuuta 2013

4. päivä - aina vain paranee!

Heräsin ihanaan aurinkoiseen aamuun :) Linnut sirkuttavat viimeistä päivää jo aikaisesta aamusta ja aurinko valaisee ja lämmittää. Näitä aamuja pitäisi voida purkittaa syksyn varalle.

Eilinen päivä meni oikein hyvin. Vanhat ketoosin oireet alkavat ilmaantua: en muista syödä, kun ei ole mitään mielitekoja tai nälkä. Söin vielä yhdeksän jälkeen illalla peruna-purjokeittoa, että sain päivän kolmen aterian kiintiön täyteen.

Kävin eilen saunajoogassa. Lajihan on suosikkini, nautin lämpimässä tilassa venyttelystä ja myös lihaksia voimistavista liikkeistä. Saunajoogassa hiki virtaa! Eilen olo oli kohtuullinen sielläkin, join tosin vettä paljon normaaliakin aktiivisemmin, mutta yhdellä puolen litran vesipullollisella selvisin.
Tänä iltana menen jälleen saunajoogaamaan - yritän hyödyntää Hanhivaaran kanta-asiakkuuttani, saan rajattomasti jumpata ja käydä salilla. Salitreeniä en nyt aio tehdä täysillä, sillä kova rasitus sai viimeksi tämän dieetin sortumaan.

Luin eilen pitkään Cambridgen nettisivuilta onnistumistarinoita. Olen asettanut itselleni tavoitteen: jos pääsen ihannepainooni (BMI alle 25), kirjoitan "tyytyväisen asiakkaan" tarinan. Tarina julkaistaan Cambridgen nettisivuilla. Unelmissa siintää myös osallistuminen Vuoden Laihduttaja 2013 - kisaan. Sen suhteen olen nöyrä, minun täytyy saada niin hurjan paljon painoa pois!

Puntari kiitti aamulla jälleen - suunta on oikea. Paino on nyt 72,3 kg --> pudotusta tasan 3,0 kg!
KYLLÄ LÄHTEE!!!


keskiviikko 15. toukokuuta 2013

3. päivä

Eilinen tiistai eli dieetin päivä nro 2 oli loppujen lopuksi helppo. Helppous saattoi johtua siitä etten käynyt salilla, vaan touhuttiin vanhimman poikani kanssa hän kotonaan.

Tänään alkaa ehkä haastavin päivä. Kolmannen päivän jälkeen ketoosi alkaa aktivoitua, joka päivä enemmän ja enemmän. Tänään minulla on normaali työpäivä ja onneksi useampikin puhelinkokous, aika kuluu nopsaan. Illemmalla menen saunajoogaan. Täytyy varautua kunnon vesipullolla, en ole tainnut kertaakaan olla saunajoogassa ykköstasolla ollessani... Hikoilu voi olla entistä voimakkaampaa.

Puntarin numerot menevät oikeaan suuntaan: 72,8 kg --> kokonaispudotus -2,5 kg. Kivaa! Voi kun aina muistaisi miten hurjan tehokasta tämä on!




tiistai 14. toukokuuta 2013

1. päivä pulkassa, 2. päivä alkaa

Ensimmäinen ykköstason päivä on selvitetty! Täytyy sanoa että ihan helpolta tämä homma ei tunnu, mutta mitään ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ei ollut. Janon tunne oli jatkuva, joten vettä join lähes 5 litraa ensimmäisen päivän aikana. Nälkä vaivasi illalla, mutta sain hyvin unen päästä kiinni ja nukuin hyvin. Aamulla (siis nyt) ei tunnu nälkää.

Tästä lähtee päivä numero 2. Kahvipannu jo porisee ja työpäivä alkaa. Aurinko paistaa ihanasti - tulee hyvä päivä!

Paino menee alun kunniaksi ryminällä alaspäin: 73,5 kg --> pudotusta -1,8 kg kahdessa päivässä.


maanantai 13. toukokuuta 2013

Taas lähtee! Kyllä!

Huomenta!
Täällä taas... ei sentään "lähtökuopissa" mutta aloittamassa uutta projektia. Samaa samaa, eli painoa pois. Vuosi sitten olen painanut noin 8 kg vähemmän, kevyimmilläni jopa 10 kg vähemmän.
Tarkoitus olisi palautua noin 65 kg painoon ja sitten aloittaa kova opettelu pysyvän painon pitämiseksi. Toivon että pääsisin painossa alemmaksikin, esim. 60 kg, mutta olen realisti. Katsotaan.
Kiireellä en tätä nyt pilaa, mennään päivä (ja ateria) kerrallaan.

Lähden tällä kertaa matkalle hyvän tsempparin kanssa! Ystäväni Turusta oli havainnut samanlaista hoikistumisen ja hyvän olon tarvetta ja otti minuun yhteyttä. Hän kyseli minulta Cambridgesta. Siltä istumalta päätin että nyt muuten lähden mukaan minäkin! Yhdessä menimme heti seuraavana päivänä Cambridge-valmentaja-Sannan vastaanotolle.

Vierailu Sannan luona oli mukana, joskin puntarille nouseminen oli todella myrkkyä. Toisaalta jossain on se nollapiste mistä lähdetään kohti uutta. Minulle tämä laihdutus sopi viimeksi, varmasti se sopii nytkin. Tiedän mitä on edessä, hyvässä ja pahassa. Ystäväni on ihana energiapakkaus, ja hyvin päättäväinen ihminen. Meillä on suunnilleen sama lähtötilanne painossa ja olemme lähes saman pituisiakin. Ikäeroa meillä on jonkin verran ystäväni hyväksi, mutta näkisin että sillä ei näillä mittarilukemilla ole suurtakaan merkitystä.

Tänään siis aloitan. Ykkösellä. Eilen äitienpäivänä halusin vielä juhlia ruokapöydässä perheeni kanssa. Illalla kuitenkin jo kevensin, iltapalaksi söin yhden Cambridge-patukan. Sitruuna-jugurtti-maku on huippuhyvää! Aivan mahtavaa!

Liikuntapuolella olen tehnyt järjestelyjä, myös pääkopassani. Salitreenit aion nyt laittaa taka-alalle, mutta käyn salilla ainakin kerran-kaksi viikossa tunnustelemassa. Teen sen minkä jaksan ainakin parin ensimmäisen viikon aikana, kun ketoosi ei ole kunnolla käynnistynyt. En halua että dieetti sortuu kovan energiatarpeen vuoksi.

Liikuntakeskus Hanhivaarassa on tarjolla onneksi monipuolisesti erilaisia ryhmäliikuntoja. Eilen kävin bodybalancessa. Laji on aika vaativa, ihan erilainen kuin saunajooga. Kuten ohjaaja kehotti, käyn noin viitisen kertaa kokeilemassa ennenkuin sanon mitään. Kroppa kaipaa venyttelyä, sitä tulen lisäämään ohjelmaan. Syömisen olpessa minimissä minun ei tarvitse polttaa kaloreita suuria määriä.

Tammikuussa 2012 (vajaa 1,5 vuotta sitten) lähdin matkaan 90,3 kg painosta. Toukokuussa 2012 olin laihtunut -24kg (paino silloin noin 66 kg). Tammikuussa 2013 painoa oli tullut takaisin hieman päälle 6 kg (72,3 kg) ja viimeisimmässä punnituksessa painoa oli 75,3 kg eli takaisin olen kerännyt lähes 10 kg. Nyt haluan pysäyttää suunnan, vaikka liikunta onkin muuttanut olemustani. Näin ei voi jatkua. Tavoitteenani on -8-10 kg juhannukseen mennessä. Uskon vakaasti että se onnistuu. Kesän mittaan haluan keventyä vielä -5kg jolloin olisin lähestymässä 60 kg rajapyykkiä.

Puntari näytti tänä aamuna 74,2kg --> pudotusta lauantaista -1,1kg! KYLLÄ LÄHTEE! :)