Tanssikisareissuviikonloppu on nyt takana. Kiva retki Kotkaan, mutta paljon istuskelua.
Nyt maanantaina on hieman harmistunut olo, kun paino ei ole pudonnut, vaan noussut +100 g.
Yritän koota itseni taas arkeen...
Kotkassa kävin nuorten kanssa Amarillossa. Löysin listalta itselleni "sopivan" annoksen. Se oli hintaansa nähden pieni annos: siivu lohta (pieni siivu), päällä cashew-rouhetta, lisänä vain tuoreita vihanneksia eli tomaattia, kurkkua, jäävuorisalaattia ja punasipulia. Leivän jätin syömättä. Juomana jäävettä. Tämän annoksen rohkaistuin syömään, sillä olin päivän aikana syönyt vain yhden Cambridge-keiton (seassa niitä broilerinfileepaloja).
Sunnuntaina aamiaisella otin aamupalapöydästä pienen määrän (2 rkl?) munakokkelia ja vähän lämpimiä kasviksia sekä pienen palan kotijuustoa. Kotona söin sitten Cambridgeaterian (niillä broilerinfileepaloilla) + patukan + illalla kasviskeiton, mihin laitoin salamisuikaleita pari ruokalusikallista. Tiedän että tämä oli tässä kohtaa liikaa (HYIHYI!), mutta minulla oli kova ruuan himo. Ajattelin että saan himon taltutettua kun keitossa on vähän ekstraa. No se onnistuikin, menin nukkumaan ajoissa.
Tänä aamuna oli jotenkin "täysi" olo. Ja sehän tarkoittaa että puntarilla ei tarvitse yllättyä iloisesti. Onneksi paino oli pysynyt alle 70kg, tosin vain vaivaiset 100g.
Tästä on mentävä eteenpäin. Hyvää alkavaa viikkoa vaan, toivottavasti viikko tuo iloisempiakin elämyksiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti