No jopas, omakin vaaka näytti tänään painoa 70.3kg - SE ON -20kg tasan! Minun on jotenkin helpompi seurata oman vaakan kautta edistymistä, vaikka onhan hauskaa kun Riitan "torellisessa" vaakassa yleensä on vieläkin pienemmät lukemat. Nyt mennään hiljalleen kohti kutosella alkavia lukemia - ai että!
Eilen olin työmatkalla Uppsalassa. Oli kiva reissu, mutta päivä venyi tosi pitkäksi. Heräsin kotona klo 5.30 ja menin jälleen kotona nukkumaan klo 01.00. Nyt pikkasen väsyttää, mut otetaan rauhallisesti ja siemaillaan hieman aamukahvia. Kyllä se tästä.
Ilma on nyt sanalla sanoen "mälsä". Kylmää ja harmaata. Eikä ilmeisesti paremmaksi muutu, mikäli sääennustuksiin on uskominen. Onneksi tulevalle viikonlopulle on hyvin vähän ohjelmaa, Nallen uinti sunnuntaina taitaa olla ainut buukkaus.
Tänään - töiden lisäksi - pitää vähän hotsia kaappeja. Pitää siirtää talvikamppeet vähän taemmaksi ja kevätvermeet esille. Pitää myös listata puutteet, meidän pojilla on aina puutteita vaatepuolella, varsinkin hanskoissa.
Perheenäidin hyvinvointiprojekti alkoi 2012 alussa... Opettelen samalla blogin tekemistä.
torstai 29. maaliskuuta 2012
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Riitan virallissi ja torellissi numeroi... SE ON -20kg!!!
No niin, nyt käytiin taasen Riitan luona. Viralliset ja torelliset lukemat yllättivät taas: olin kuin olinkin päässyt -20 kg lukemiin, -20.0kg!!! : D AALTOJA!
Nyt päätin että seuraan painoa vain Riitan vaakan lukemista, niin loppuu se (oma) pähkäily mikä vaaka on "oikeassa". Siis Riitan vaaka on "virallinen vaaka" ja sillä sipuli. Painopäivitykset tulevat tänne blogiin siis kahden viikon välein.
Tästä on hyvä jatkaa! KYLLÄ LÄHTEE!

Tiistaita mennään...
Viikko on lähtenyt mukavasti käyntiin. Eilen olin Hämeenlinnassa, olikin nätti päivä kun aurinko paistoi melkein koko päivän. Ajelin pientä maalaistietä - taitaa olla Hämeen Härkätie - Somerolle saakka. Kotona pojat olivat olleet reippaina ja Samuelkin oli jo tehnyt läksyt. Siispä uimaan!
Uimahallissa oli - valitettavasti - taas tuttu meininki: uimaripimatsut meni tuhatta ja sataa altaassa ("entiset uimaseuralaiset" oli uinninvalvojan kuvaus kun kävin antamassa hieman palautetta) eikä sekaan meinannut sopia. Vaihtelin ratoja ja allastakin ja sain sen tutun 1600 m kasaan. Saunassa on aina uinnin jälkeen ihanan raukea olo : )
Tänään ajellaan sitten Riitan luo! "Eväspussi" täytyy hakea ja puntarissa käydä. Tällä kertaa ei lukemat kovasti rytise, vajaat 2 kg ehkä, mutta täytyy muistaa että aika on KAKSI viikkoa. Minä asennoidun edelleenkin niin että kyllä näin vähäenergisellä dieetillä, varsinkin kun liikun aika paljon, painon pitäisi pudota tuo kilo per viikko. Kiva kuitenkin että suunta on oikea ja -20kg on ihan nurkan takana!
Nyt lähden koirien kanssa ulkoilemaan!
Paino oli tänä aamuna 71.3kg --> -400g eilisestä ja kokonaispudotus -19.0kg! Eilen postissa tulleen "nimikkolippikseni" sanoin: KYLÄ LÄHTEE!

maanantai 26. maaliskuuta 2012
Uuteen viikkoon!
Maanantaiaamua vaan kaikille! Valmistaudun tässä asiakasvierailulle Hämeenlinnaan. Vien Markuksen samalla koululleen. Onneksi ulkona näyttää olevan kiva kevätsää, osin aika kylmää.
Kesäaika vielä pikkasen tuntuu aamuherätyksessä, mutta eiköhän tuohon parissa päivässä totu. Olen minä suuremmistakin "jet lageista" selvinnyt.
Huomenna pääsen taas Riitan vastaanotolle. En sitten saavuttanut sitä viime kerralla (2 viikkoa sitten) lupaamaani -20 kg pudotusta, mutta kyllä se sieltä tulee, kun haluaa.
Paino oli tänä aamuna 71.7kg --> pudotusta eilisestä -300g ja kokonaisuudessaan -18.6kg. Painoindeksi painuu pian 27 puolelle, hienoa!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
Edistystä tapahtuu ja vaateosaston WAU-elämys!
Jälleen ollaan viikonlopussa - kyllä aika lentää! Kevät menee eteenpäin, vaikka nyt onkin aika kylmää. Yöllä siirryttiin kesäaikaan vaan eipä tuo muutos tuntunut pahalta (viime vuonna kyllä tuntui), kun vähemmällä yöunella tulee toimeen.
Eilen olimme Helsingissä ystäväperheen luona. Oli todella kiva reissu ja päivä kokonaisuudessaan! Katselimme Lapin-reissun valokuvia, juttelimme ja toki muu sakki söi hyvän ruuan. Emäntä ymmärsi minun tilanteeni ja sain vettä ja ison kupin kahvia : )
Koin hurjan wau-elämyksen myöhemmin iltapäivällä, kun menimme vielä vierailun jälkeen käymään Stocmannilla. Joel-poikamme halusi käyttää kummitädiltään syntymäpäivälahjaksi saamansa lahjakortin ja kun Salossa ei Stoccaa ole, päätimme käväistä keskustassa isolla Stoccalla.
Päätin sitten käydä vilkaisemassa naisten vaatteita. Ennen en juuri koskaan käynyt 3. kerroksessa, mikä on täynnä naisten vaatteita. Nytkin menin sinne ajatuksella, että nooo... jos vähän vaan katson. Ei ollut kovin vahva itsetunto. Sitten löysin aivan ihastuttavan kevättakin, Espritin mallistosta. Takissa oli ihana naisellinen kaulus, "pussihihat" ja malli oli trenssityyppinen aika kapea. Katselin kokoja: 38 ja 40 enää jäljellä. Ei siis 42 tai 44. Päätin uskaltautua kokeilemaan kokoa 40 ja päätin että "ei sitten masennuta kun tää ei mene kiinni". No sehän sopi kuin hansikas!!! Olin yhtä hymyä : D Melkein tanssin kassalle maksamaan takin.
Vielä hurjempi onnentunne tuli kun löysin ihanan paitapuseron Tommy Hilfigerin mallistosta. Kokoja oli koosta 4 kokoon 14 ainakin. Ajattelin rohkeasti koittaa kokoa 10 (takin innoittamana), mutta jälleen psyykkasin itseäni että "ota sit iisisti"... Paita oli REILU! Sain siis ottaa paidasta koon 8, mitä se sitten ikinä onkaan, ilmeisesti koko 38 tai 40! Voi sitä riemun päivää! Konkurssi taitaa tulla kun kevät ja kesä koittaa ja kaikki vaatteet mahtuu päälle! Joel-poikani sanoi päivän parhaan tokaisun: "Älä äiti oo ihan noin onnellinen" : D
Illalla kävin "saunalenkillä" (=sauna-blöö), pienessä sateessa sauvailin 5.9km. Tuntui että pitäisi juosta, että syke nousisi ja tulisi kovemmin hiki. Täytyy miettiä...
Paino tulee pikkuhiljaa alaspäin, tänä aamuna puntari näytti 72.0kg --> pudotusta eilisestä -400g ja kokonaispudotus -18.3 kg. Mie tykkään!

perjantai 23. maaliskuuta 2012
Viikonloppua kohden mennään!
Ihanaa kun on perjantai! Tämä viikko on ollut työn puolesta melko rauhallinen, on ollut aikaa muullekin. Ensi viikolla taas reissua pukkaa, ensin Hämeenlinnaan, ja sitten jälleen Uppsalaan. Jokohan Ruotsissa on "tosi" kevät...
Tulevaan viikonloppuun sisältyy vierailu ystäväperheen luona Helsingissä. Emäntää (siis ystävääni) ohjeistin jo dieetistäni, hän onnitteli saavutuksesta ja ymmärsi tilanteen. Ihanaa. Samaan osoitteeseen pääsemme kesäkuussa juhlimaan lakkiaisia, juhlamekko on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa : ) Saan kerrankin hankkia uuden kauniin mekon! Juhlakenkiä minulla on useat ja monessa värissä, ja mikä ihaninta, monet avokkaat ja sandaalit sopivat nyt kuin valettu! Dieetti on hoikistanut myös jalat, mikä on minusta aika ihmeellistä. Niin vaan kävi heti alkajaisiksi.
Paino alkaa hiljalleen taasen pudota. Ihanaa! Onhan täysi fysiologinen tosiasia että noin 500 kcal per päivä dieetillä ei voi muuta kuin laihtua, mutta välillä on usko ollut pikkasen koetuksella : )
Paino oli tänä aamuna 72.4kg --> pudotusta -300g eilisestä ja kokonaispudotus siis -17.9kg. JESS!!!
KYLLÄ LÄHTEE!
p.s. ostin muuten itselleni lippiksen, se on kuin minulle tehty : D
p.p.s. olen hieman "tuunannut" painotavoitettani...

torstai 22. maaliskuuta 2012
nyt nytkähti!
Olen nauttinut keväästä ja auringosta! Eilen oli todella lämmin päivä. Keksin viettää lounastuntini lenkillä koirien kanssa. Meillä oli tosi ihana 5 km lenkki - tosin koirat olivat sitten kaulaansa myöten kuraisia. No, mitäpä tuosta, isompi, Nalle-berni jäi sulaneelle terassille loikoilemaan auringossa (ei halunnut tulla sisälle ollenkaan) ja Onni-corgi pääsi suihkun kautta sisälle. Tänään ei näytä aivan niin aurinkoiselta, mutta mukava kevätpäivä on aluillaan kuitenkin.
Eilen kävin hieman shoppailemassa. Ostimme viime joulun alla uuden sohvan ja uudistimme muutenkin olohuoneen ilmettä. Sohva on siinä mielessä kiva että sen pohjaväri (beige) sallii kaikenlaiset "tuunaukset" vuodenaikojen mukaan. Joulusta asti sohvaa on värittäneet perinteiset viininpuna-valko-beige-villakangastyynyt ja huopa, mutta nyt pitää saada valoisuutta! Päätin että piristysväri on pinkki. Ostin pari nättiä tyynyä ja tilasin torkkupeiton Ylhäisten sisustustehtaalta. Heillä on loistava ompelupalvelu! Mieli tekisi vaihtaa myös olohuoneen verhot... Verhoasioissa olen äärikonservatiivi, samat verhot voivat olla paikallaan vuosikausia.
Kyllä tää painon junnaaminen on koetellut kärsivällisyyttäni! Hitsi kun tuntuu ettei muutosta tapahdu ollenkaan, tai sitten tapahtuu täysin väärään suuntaan. Syytähän ei voi tietää (paitsi se "hormooniturvotus") koska ruoka on joka päivä samaa. Tämä taitaa olla se kärsivällisyysoppitunti, mikä on minun heikoin lenkkini.
Paino oli tänä aamuna hitusen mennyt alaspäin (IHANAA!), 72.7kg --> pudotusta siis viikon takaisesta -300g. Kokonaisuudessaan on nyt pudonnut 17.6kg. Palan halusta päästä 20kg pudotukseen!

tiistai 20. maaliskuuta 2012
Kahvia kahvia...
Nyt meinaa mennä hermot! Taidan tuijottaa omaan napaan aika tarkkaan, kun en enää ajattele muuta kuin tätä painon tippumista! Tässä kohtaa pitää ilmeisesti opetella sitä normaalia elämistä, ruokailu ja paino tulee siinä sivussa.
Taidan olla megaturvoksissa tai jotain, sillä PAINO EI TIPU EI SITTEN MILLÄÄN!!! Viikko jo menty ja painoa on jopa +200g enemmän! *#%&# SENTÄÄN! Jospa tämä vielä tästä iloksi muuttuu...
Olen viime päivinä liikkunut aika paljon. Viikonloppuna sauvailin ja eilen uin, jälleen 1600m. Salon uimahalli on vaan niin mahdottoman suosittu paikka, että eihän siellä meinaa mahtua sekaan uimaan. "Nopeiden kuntouimareiden" rata on muuttunut "tuhatta ja sataa" radaksi, missä nuoret uimaseuran pimatsut vetää junamuodostelmassa niin kovaa että me tavikset jäädään jalkoihin. Vaikka vauhtia on enemmän kuin kuntoradan uimareilla. Taidan kohtapuoleen tehdä uuden aluevalloituksen ja tutustua Hanhivaaran liikuntakeskuksen tarjontaan. Ai että olis kiva taas kokeilla Step-jumppaa - se oli minun lemppari aikoinaan!
Nyt en siis päivitä painoani : ( Jospa joku päivä... Ei kai tällä ruokavaliolla paino jatkuvasti voi nousta?

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Sunnuntai ja aurinko!
Viikonloppu on mennyt vauhdilla, kun on ollut kivaa tekemistä. Perjantai-iltana olin Halikossa sijaitsevassa Design Hillissä 3-vuotissynttäreillä. Kyseessähän on tilaisuus, mihin ilmoittaudutaan etukäteen ja tapahtuma tulee täyteen yleensä muutamassa päivässä. Paikalla on tuote-esittelyjä, muotinäytös, herkullista tarjottavaa... Ja tupa täynnä pääasiassa naisia : ) Sinne siis. Herkut jäivät tällä kertaa syömättä, toki tiedän että harvassa paikassa on yhtä ihanat tarjoilut. Suosittelen Design Hillin "Toinen keksi"-kahvilaa todella sydämestäni kaikille! Tapahtumasta ostin itselleni kesäksi nätin sinisen mekon/tunikan ja caprit. Koko tuotti jälleen suurta päänvaivaa, mutta ostin sitten rohkeesti koon M vaatteet. Tunika meni jo nätisti päälle, siitä tulee varmaan kesän lempparivaate, kun sitä voi käyttää myös mekkona, on sen verran pitkä ja helma on epäsymmetrinen. Caprit... No ne näyttikin tosi pieniltä, eikä menneet kuin "alalantiolle"... Siinäpä parhain motivaattori tähän painoproggikseen! Kesäkuussa ne sujahtaa päälle.
Lauantaina olin Tuomaksen kanssa kilpatanssin GP-kisoissa Helsingissä. Ai että nuo tanssikisat on AINA yhtä ihania tapahtumia! Ja varsinkin GP:t, kun siellä on "tositanssijat" paikalla, Suomen parhaimmisto siis. Me lähdimme mukaan hakemaan inspiraatiota ja sitä varmasti saatiin. Tanssiin toi lisää ihanuutta nuortemme Tuomaksen ja Juulian upea look uusissa lattarivaatteissaan! Kisoista päästiin "ihmisten aikaan" kotiinkin, joten ei kun sauvalenkille! Nyt ei tullut kylmä, kun kevätpuvun alle mahtui jo lämmin kerrasto. Huitelin 6,5 km kostean sumuisessa illassa ja kotona pääsin lettujen paiston jälkeen saunaan nauttimaan! Illalla ei tarvinnut unta odotella...
Tänään sunnuntaina on luvassa jälleen Nallen uintireissu Hyvinkäälle koirauimahalliin. Kyllä auto ainakin liikkuu meidän perheessä! Mutta hyvän asian puolesta yleensä, uinti tekee Nallelle todella hyvää. Ennen uintireissua pitää käydä vielä sauvailemassa, sillä tänään on aivan ihastuttava ilma, aurinko paistaa!!!
Paino? Hmmm... On taasen pysäkillä. En tiedä onko Riitan "virallinen ja torellinen" vaaka jotenkin erilainen kuin omani, mutta siellä näyttää tulevan niin pohjalukemat että oma vaakani ei moneen päivään näytä yhtä vähän. Keskiviikkona noteeraus oli siis 73.0 ja vasta tänään mentiin sen alle, ja vain hitusen eli 72.9kg ---> kokonaispudotus on siis -17.4kg. Seuraavalle kilolle kuitenkin!!! JESS!!! KYLLÄ... LÄHTEE!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
virallissi ja torellissi...
Riitan luona käyty ja kivaa oli! Varsinkin puntarilla, kun paino oli aamustakin mennyt alaspäin.
Virallinen ja torellinen lukema tänään siis 73.0kg --> pudotusta yhteensä 17.3kg! How cool is that? SO COOL! KYLLÄ LÄHTEE!
Tässäpä viimein 15 kg pudotuksen kunniaksi hankittu Nomination! Kukka on valkoinen, ei sininen, tai ehkä nuo "dimangit" hieman taittaa valoa vaaleansiniseen. Kohta kukkasen viereen asettuu 20kg kukka - minkälainen se mahtaakaan olla : )

Mukava keskiviikkopäivä aluillaan
Tänään pääsen jälleen Riitan luo "eväspussia" hakemaan ja puntariin tietysti. Helppoa on mennä kun homma edistyy. Riitan luona vierailut ovat ihania merkkipaaluja! Aloitin 5.1. jolloin oli täysi talvi, nyt jo linnut laulaa ja kevät tulee niin voimalla! Ja niin tulee tämä muutoskin. Välillä olen ollut hämmennyksissäni: kuka minä nyt olen? Olenko se sama Liisa? Minuus on ollut ulkomuotoon sidottu, ja nyt kun ulkomuoto on muuttunut, tuntuu että mites nyt ollaan? Vaikka alla onkin se sama ihminen, tietysti. Tähän yhtälöön kun laitetaan vielä uudistuneet vaatteet - niitä ei vielä ole - niin eihän sitten itsekään itseään tunnista!
Minulla on kokemusta tästä prosessista 13 vuoden takaa. Vuoden 1999 talvella - keväällä pudotin 20 kg toukokuun loppuun mennessä ja vielä 8 kg syksyyn mennessä, "omalla metodilla" eli syömällä tosi vähän ja asteittain liikuntaa lisäämällä. Olin siis noin 63-kiloinen hoikimmillani. Silti koen etten ollut silloin samalla tavalla hoikka, valokuvista katsoen ainakaan. Tämä Cambridge pudottaa rasvat pois tosi tehokkaasti, ja pitää huolen että ravintoaineet saadaan ruokavaliosta. Minulla on vieläkin muutama vaate noilta "30 ja risat"-ajoilta ja olen sovittanut niitä. Pienimmät kinnaavat enää vähäsen : )
Eilen olin pienimmän ja kaverinsa kanssa jälleen uimahallissa. Väkeä oli tupa täynnä, mutta löysin uimaradan "nopea kuntouinti"-radalta. Sinne menen yleensäkin, sillä vauhtini on pikkasen "mummovauhtia" nopeampi. No, jostain syystä Salon uimaseura käyttää (ilmeisesti) rataa myös uimariensa harkkaratana... Siellä meni kaksi rakettityttöä kroolaten, selkää, perhostellen aina tuplamäärän matkaa minun rintauintivauhtiin verrattuna, vaan niin olivat hoikkia tyttöjä, että porhalsivat sulavasti ohi. Viereisellä radalla nuoret pojat treenasivat tosissaan, joten ihan myrskylukemissa oli altaan pinta! Sain hyvän aallokon ja vastavirran matkalleni. Hyvin silti uin, 1250 m, matka loppui hieman kesken kun pienet pojat halusivatkin lähteä kotiin etuajassa. Hyvä olo tuli altaasta jälleen kerran ja kroppa tuntuu tänään hieman kiinteämmältä.
Paino oli tänä aamuna 73.4kg --> pudotusta -400g eilisestä ja yhteensä -16.9kg! Minä tykkään!

tiistai 13. maaliskuuta 2012
Nallen juhlapäivä!
Nalle täytti maanantaina 12.3. 1 vuotta! Aika on mennyt kuin siivillä. Vielä vuosi sitten en tiennyt että meille tulee maailman ihanin berni. Onneksi "bernivauvakuumeeni" oli pahinta laatua ja hurjan etsinnän tuloksena löysin Bernario-kenneliin. Tietämättämme "olimme jatkossa" ja Nalle tuli perheeseen : )
Paljon on tämän ensimmäisen vuoden aikana tapahtunut, niin hyvää kuin vähemmän hyvää, mutta kyllähän saldo on erittäin vahvasti plussalla. Uudet ystävät berniympyröistä ovat ehdottomasti parasta antia ja ihanat bernit tietysti. Niitä on vuoteen mahtunut paljon!
Olin eilen työmatkalla Oulussa. Oli melko pomppuista lentää, oli niin tuulinen päivä. Niin vaan reissusta selvittiin, kevät oli Oulussakin.
Tänä aamuna puntari näytti mukavat lukemat: 73.8kg -> pudotusta yhteensä siis -16.5kg.
Huomenna pääsen taas Riitan "viralliselle ja torelliselle" vaakalle. Upeeta mahtavaa! Tänä iltana vois vielä sauvailla...

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Aurinko, aurinko! Kevät!
Onpa ihana viikonloppu! Eilen olin Nallen kanssa 1v synttäri-pentutapaamisessa. Meillä oli todella kivaa! Bernejä oli piha täynnä, 14-viikkoisesta yli 8-vuotiaaseen mummiin. Nalle touhusi koko päivän ulkona ja nautti joka solullaan. Ihmisillä oli varmasti yhtä kivaa : )
Tänään sunnuntaina on upea sää, aurinkoa koko taivaan täydeltä! Sehän tarkoittaa että sauvomaan on lähdettävä, mutta hieman iltapäivemmällä, kun ensin on saatu "asioita hoidettua", siis hommattua uudet tassut kävelysauvoihin (Nalle söi toisen...) ja kukkamultaa kaupungilta. Matkaan siis!
Paino menee oikeaan suuntaan : ) Tänä aamuna lukemat vaakalla olivat 74.2kg --> pudotusta yhteensä siis 16.1kg! Jess! Lähteekö? KYLLÄ LÄHTEE!
Alimmaisena Bernario-kennelin F-pentueen 1v synttärikakku. Oli kuulemma hyvää : )

lauantai 10. maaliskuuta 2012
Varustelua : )
Kävin eilen Turussa työasialla ja tokihan liitin siihen pienen ja tehokkaan visiitin Stoccalla. Tavoitteena oli löytää keväinen lenkkipuku, sellainen "softshell"-puku, joita paljon mainostetaan. Löytyihän se! Kiva Icepeak-puku. Mutta: koko 44! Olen mielestäni jo melko soukassa kunnossa, ja ehkä varovasti kuvittelin että 40-42 mahtuisi... No, pääsin onneksi normaalien ihmisten kokokartalle, sekin tuntui kuin olisi saapunut jostain harmaasta erämaasta sademetsään. Tästä alkaa helpompien vaateostosten aika!
Toisaalta tuo tunne, että koko 44 mahtui vaikka kuvittelin jo muuta, osoittaa sen (vanhan) totuuden: laihdutusprojektista lähtee potku jos/kun itselle tulee tunne että alkaa olla maalissa, vaikka matkaa on vielä. Tiedän etten ole maalissa, mutta viimeksi (tosin 13v sitten) omatoimilahdutukseni jämähti juuri siihen vaiheeseen kun olisi pitänyt puristaa se viimeinen pisara. Siihen pisteeseen minulla on vielä 10kg matkaa (taisin painaa silloin 65 kg, olin pudottanut omatoimisesti 28kg), vaan kun siihen pääsen, aion tarkkaan pohtia mikä oikeasti onkaan se minun ihannepainoni. Ja miten pysyn siinä - forever!
Kuin eilisen elämäntuskani ymmärtäen kroppani kiitti: paino oli tänä aamuna 74.5kg --> pudotusta siis peräti -700g eilisestä ja kokonaispudotus -15.8kg! Onkohan toissapäiväisellä sauvakävelyllä jotain osuutta asiaan? Huomenna meinaan taas sauvoa, tänään en ehdi, koska lähden Hausjärvelle, Puujaan kylään, Nalle-bernimme 1v synttäri-pentutapaamiseen. Se on odotettu tapahtuma, kaikki siskot ja veljet, äiti, isä, mummi ja monta muuta berniä saapuvat paikalle ja meno on hurjaa : )

perjantai 9. maaliskuuta 2012
JESS! Viisitoista on täällä!
No niin! Flunssa alkaa olla selätetty ja puntarikin kiittää: paino oli tänä aamuna 75.2kg, siis -15.1kg! JIHUU! Nyt tuntuu hyvältä! Matka jatkuu kohti 20kg pyykkiä, jonka ehkä (iso EHKÄ) saavutan Pääsiäisen aikaan. Silloin on 3 kk Cambridge 1 tasoa takana.
torstai 8. maaliskuuta 2012
Flunssa iski.
Viime päivät olen ollut flunssassa. Nuhaa ja pientä yskää. Eilisen päivän pidin jopa osittain sairaslomaa, eli ihan rehellisesti huilasin ja makasin sängyssä, keskellä päivää. Illasta olo alkoi helpottaa, ja iltasaunan jälkeen oli suorastaan hyvä olo. Viikonlopuksi on luvassa tosi ihanaa keliä, siksi haluan kuntoon pian.
Hyvä on tämän laihdutuksen aikana käydä tämmöinen "poikkeava" tilanne läpi myöskin. Painon putoaminen tuntui tyssäävän heti kun flunssa sai yliotteen, ihan totaalinen stoppi. Ja mikä kamalinta: NÄLKÄ. Se vaivasi ahkeraan : ( Vaan sinnikkäästi vettä ja teetä juomaan!
Virallinen -15 kg antaa hetken vielä odottaa itseään. Tänä aamuna paino oli 75.4 kg eli -14.9kg : ) Vaan ei ole vielä tuo rajapyykki rikki! Tästä on hyvä jatkaa.

maanantai 5. maaliskuuta 2012
2 kk cambridgeilyä takana : )
Tänään tulee 2 kk täyteen Cambridgen tasolla 1. Enpä uskonut millaiselle tielle läksin kun tammikuun alussa astuin Riitan ovesta sisään : ) Ja tie jatkuu, juna kulkee, mamma hoikistuu ja fiilikset paranee! Mitähän vaaka näyttää ensi kuun 5. päivä? Jokohan lukema alkaa kutosella? Oletan että paino putoaa hitaammin jatkossa, mutta sepä ei haittaa, sillä matka on lopputulosta tärkeämpi tässä projektissa. Kevät on ihan tässä just ja sehän suo mahdollisuudet vaikka mihin!
Pääsin 2 kk rajapyykillä MELKEIN -15 kg pudotukseen, sillä tänä aamuna puntari näytti 75.6 kg! Siis -14.7kg. Hyvin pian pääsen virallisesti tuohon 15 kiloon. On se vaan aika hienoa! Olen Nomination-palani ansainnut, enkös olekin? Painoindeksikin näyttää ihmisen kokoisia lukemia, lähdinhän "vaikea ylipaino" sektorilta ja nyt taitaa olla vain "lievä ylipaino". KYLLÄ LÄHTEE!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Sauvailu aloitettu!
Täna viikonloppuna olemme saaneet nauttia mahtavasta auringonpaisteesta! Lauantai oli täysin vapaa päivä, mikä tuntui luksukselta. Leivoin aamulla pojille sämpylöitä oikein pitkän kaavan mukaan, kaikessa rauhassa, ja kokkasin päivän ruuat (eikä tee tiukkaakaan : ), sitten pesin pyykkejä... Arkisia juttuja, mutta kun niiden tekemisessä ei ole kiire, nekin tuntuvat mukavilta jutuilta.
Iltapäivällä alkoi tuntua että voisin lähteä ulkoiluttamaan itseäni. Aamulla tottakai oltiin haukkujen kanssa käyty metsälenkillä, mutta nyt teki mieli lähteä yksin ihan kunnon lenkille. Otin sauvat ja laitoin SportsTrackerin päälle, sillä halusin tutkailla mitä tahtia vedän "Lemmenpolun lenkin" (noin 6.3km).
Menin lenkin talvikengissäni, koska lenkkiin sisältyy pidempi varjoisa metsäosuus. No se olikin liukas, ja välillä minun piti vaihtaa sauvoihin "tassut" ja välillä ottaa ne pois, kun vaihdoin metsastä jäiseltä pinnalta valtatien asfaltille. Eli kovempaakin olisin normaalioloissa päässyt, mutta hyvä hiki tuli nytkin. Sauvat vievät aina kovempaa.
Kulutin lenkkiin noin 1h 10 min, joten noin vartti pitäisi nyppäistä pois, ja sitten voisi ajatella juoksemista. No, eipäs nyt pidetä liian kiirettä, haen ensin mukavaa fiilistä ja hikeä lenkeiltä, kyllä se vauhti tulee vähän kuin kaupan päälle ennemmin tai myöhemmin.
Tänään en pääse sauvojani ulkoiluttamaan, sillä lähes koko päivä menee tanssikisoissa Hyvinkäällä. Kisat ovat pitkät ja sen päälle vien Nalle-bernimme uimaan Hyvinkään koirauimahalliin, klo 20 illalla. Kotona olemme siis tosi myöhällä.
Paino tipahtelee hiljakseen, tänä aamuna vaaka näytti 76.1kg --> kokonaispudotusta siis 14.2kg. Kyllä se -15kg sieltä tulee, ensi viikolla toivottavasti. Sitten pääsen taasen Nomination-ostoksille : )

torstai 1. maaliskuuta 2012
Riitan luona käyty
Kävin Riitan luona "virallisella" vaakalla tänään. Paino oli tullut vieläkin alaspäin, 76.4 kg!!!
Kokonaispudotus on siis himpun vaille 14 kg (13.9 kg)! Jess!
Ihan en taida päästä 15 kg pudotukseen 2 kk rajapyykkiin mennessä (5.3.12), mutta aika lähelle kuitenkin. Vitsi kun tää on jännää!

Uppsalassa oli kevät!
Eilen illalla palasin työreissulta Uppsalasta. Reissu oli mukava, ei mitään isompia stressejä, kuten ei nykyisessä työssäni kauheasti ole ollutkaan (ihana duuni : ). Miehet töissä ihmettelivät ruokavaliotani, että miten kukaan koskaan pärjää noilla patukoilla? Istuin seurana kotoisassa kreikkalaisessa ravintolassa illallisella, ja siemailin mahtavia tuoksuja. Tuoksut meinaavat viedä nykyään mennessään. Kai se vaan niin menee että kun yksi aisti (maku) jää vähemmälle, niin toinen (haju) ottaa valtaa. Ihan mukava kokemus sekin!
Mukavaa oli kuulla työkaverin huomio, että "Du har blivit smalare", siis "olet kaventunut". Kyllä, niin olen : ) Ja kapenen vielä, eihän tämä mitään valmis vielä ole - kilo kilolta mennään.
Uppsalassa oli jo ihanan keväistä. Aurinko paistoi, lunta oli ihan vähän enää ja lämpötila +6 C. Villakangastakki ja kaulaliina tuntuivat suorastaan mummomaisilta, ihan liikaa. Huomaan että hartiat ovat kaventuneet niin että takkien hartialinja lököttää. Siispä - voi sentään - pääsen kevättakkiostoksille! Olen alkanut lukea naistenlehtiä ihan eri näkökulmasta, jopa jo nyt voin harkita päälleni melkein mitä vaan mitä lehdissä on esillä. NE MAHTUVAT PÄÄLLENI!
Painonpudotuksessa on meneillään jälleen kärsivällisyyttä koetteleva vaihe, hidas sellainen. No, tämä blogi on ollut hyvä siinäkin mielessä, että näen pidemmällä aikavälillä painon putoamisen. Kyllähän se aika hyvää kyytiä on alas tullut. Pudotusta viime maanantaista siis -200g (pöh, sanoo kärsimätön minä), yhteensä -13.4 kg. KYLLÄ LÄHTEE!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)