torstai 3. tammikuuta 2013

Ruotuun takas!

Heipä hei!

Katselin tosi pitkästä aikaa blogiani. ILOINEN KEVÄT - niin! Nythän se on jälleen täällä!
Viime vuonna, tammikuun alussa, lähdin "reissuun" omaan itseeni. Aloitin Cambridge-dieetin.
Ja pudotin lähes 26 kg Vappuun mennessä.

Keventymisen myötä elämääni on tullut paljon liikuntaa ja hyvää oloa! Olen viime huhtikuusta asti harjoitellut säännöllisesti kuntosalilla. Olen myös löytänyt saunajoogan, mistä saan hyvää oloa ja lihaksiin venyvyyttä sekä mielelleni rentoutta. Myös juoksu on tullut mukaan kuvioihin, tosin tällä hetkellä olen juoksua aktiivisesti vieroksunut, kun mukamas nuo kelit on "huonot".

Minulla on tavoitteita juoksun suhteen, haluan ensi kesänä osallistua juoksutapahtumaan, mikä jääköön vielä salaisuudeksi. Tarkoitus olisi kehittää juoksukuntoa roimasti. Uudet ihanat juoksulenkkarit odottavat eteisessä ulkoilutusta :)

Miksikö aktivoin blogini taasen? No. Painoni on hiljalleen, kaikesta harjoittelusta huolimatta, hiippaillut ylös! Huomaan että en kykene hallitsemaan yhtälöä lihasharjoittelu + järkevä ruokailu. Tunnustan, että olen antanut itselleni luvan syödä aika lailla vapaasti. No. Painoa on viime toukokuusta tullut +10kg! GRRR...

Päätin - yllätys yllätys - näin vuoden vaihteessa jälleen, että palataanpa lähtöruutuun. Eli Cambridge ykköselle, pussidieetille ja ketoosiin. Ja lähdetään "reissuun" uudestaan. Olen kuitenkin kohtuullisessa tilanteessa, kun painoni alkaa seiskalla eikä ysillä, kuten vuosi sitten. Haluan tänä vuonna oppia tavoitepainossa pysymisen. Miten tiukassa vanhat tavat ovatkaan! Mutta sen olen hoikistuessani oppinut, että niitä kiloja EN HALUA TAKAISIN!

Hassua tässä tilanteessa on, että minulle mahtuvat samat vaatteet kuin 10 kg sitten. Olen kai mennyt kasaan, tiivistynyt ja lihas-läski-suhde on toivon mukaan muuttunut. Nyt jos KUN saan kiloja pois, alkavat nätit lihakset näkyä. Enkä suostu ajattelemaan etten jaksa treenata, pakko on ainakin kokeilla.

Tästä se taas lähtee! Ja muuten: KYLLÄ LÄHTEE!




1 kommentti:

  1. Tosi kiva juttu Liisa, että taas kirjoittelet! Hienoa kuulla, miten mahtava meiniki sinulla on liikkumisen suhteen. Ja asenteesi tietäen pääset painonkin suhteen taas varmasti hyvin tavoitteeseesi! Ja tosiaan tilannehan on nyt paljon parempi kuin viime vuoden alussa. Jänskää seurata mitä juoksusuunnitelmia sinulta vielä paljastuukaan.

    Reipasta ja iloista vuoden jatkoa! :)

    VastaaPoista