maanantai 21. tammikuuta 2013

Päivä 1 takana

No niin, tästä se taas lähtee - jännittävää! Päätin aloittaa Cambridgeilyn vaikeimman kautta, eli kävin salilla heti aloituspäivänä. Ihmeen hyvin meni, vaikka eihän ensimmäinen päivä vielä pahin olekaan, vaan kolmas.

Kana-sienikeitto on yhtä ihanaa kuin ennenkin, uskokaa pois vaan! Se on lempikeittoni Cambridgen kevyistä pussikeitoista.
Treenin päälle otin palautumisjuomaksi C:n cappuccino-pirtelön, sekin maistui ihan hyvälle. Sain vinkin eräältä laihduttajalta, joka myös treenaa punttisalilla, että C-pirtelö toimii hyvänä palautumisjuomana.
Illalla söin patukan, kun tuntui että nyt tarvitaan vähän kiinteämpää ravintoa. Kyllä nuo patukat on tämän dieetin kulmakivi, samalla saa ihanan makean anoksen eikä silti dietti vesity, päin vastoin.
Muuten menin veden ja kahvin voimin enkä tuntenut kovaa nälkää koko päivänä. Miten mahtaa olla päivänä 2? Tai 3? No eipä pelätä etukäteen.

Salin lisäksi kävin koirien kanssa mukavan iltalenkin. Olikin kaunis talvi-ilta, tyyni ja sopivasti pakkasta.

Tänään tein aamulla lyhyehkön aamulenkin koirien kanssa. Illalla aion käydä saunajoogassa. Kun syön näin kevyesti, mitään "pakkoa" salitreeniin ei ole. Eikä itse asiassa mihinkään liikuntaan, jos ei halua. Kroppa vaan alkaa jossain vaiheessa vaatia liikettä, ihan itsestään! En halua prässätä itseäni raskaalla treenillä nyt kun olen vasta paaston alussa eikä ketoosi ole vielä alkanut. Loppuviikosta ehkä sitten.

Tänään söin kana-sienikeiton, toffee-patukan ja kasviskeiton. 

Puntarille nousen päätökseni mukaisesti huomenna tiistaina. Siihen asti moi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti