Olin eilen Oulussa työmatkalla. Selvisin päivän Cambridge-patukoillani, ja oli mukava huomata, että itse asiassa tämmöiset erikoistilanteet alkaa mennä aika rutiinilla. Asiakkaan kahvipöydässä heitä homman yleensä pienellä huumorilla, että "minä olen helppo vieras, minulle riittää musta kahvi". Yhteistyökumppanini sanoi (kun ensin kerroin "projektistani"), että kyllä hän huomasi minun laihtuneen, muttei uskaltanut heti siitä minulle sanoa. Näin se varmaan onkin, ja saa ollakin. Laihtuminen on oma juttuni ja jos toiset sen huomaavat, he saavat kommentoida tai olla kommentoimatta. Tiedän että seuraavan kymmenen kilon aikana kommentoijia tulee olemaan reippaasti enenmmän kuin aikaisemmin!
Oulun reissu venyi todella pitkäksi. Sekä Oulussa että Helsingissä oli kova lumipyry ja se sotki lentoliikennettä. Pääsin lopulta klo 23 kotiin ja olinkin aika väsynyt loppumatkasta.
Tänään on ohjelmassa, perustöiden ohella, näöntarkastus uusia silmälaseja varten ja iltapäivällä myös Riitan tapaaminen. Cambridgen ykköstaso jatkuu vielä hamaan tulevaisuuteen. Onneksi tykkään pussikeitoista edelleen ja patukat ovat ihan parasta kahvin kanssa! Patukat vievät nälänkin pitkäksi aikaa.
Paino oli mennyt jälleen hienosti alaspäin, 79.4 kg --> pudotusta eilisestä siis -400g ja kokonaispudotus jo 10.9 kg : ) Näin jatketaan!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti