keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Mistä tätä energiaa oikein tulee?

Olen aika ihmeissäni tämän ketoosin kanssa. Oletan että ketoosissa ollaan, vaikken ole millään mittarilla sitä mitannut. Apteekistahan saa Ketostix-tikkuja, minkä avulla pissasta voi ketoosin tason mitata. Minulla on hyvä olo, ja pienen kylän edestä energiaa : )

Eilen illalla kävin nuorimmaisen kanssa uimahallissa. Pojalla oli kaveri mukanaan, joten hän ei tarvinnut minua. Sain uida kaikessa rauhassa. Uin 1500m! En ole koskaan uinut niin paljon, ja usein uiminen on ollut "pakkopullaa", vaikka kova uimari olenkin aina ollut. Nyt uinti tuntui sulavalta, ihanalta, ja matka vain joutui. Mahtavaa! Altaasta noustessa tuntui, että aika pienellä energiamäärällä mennään, kun alla oli vain 2 pussia Cambridge ruokia, siis reippaasti alle 300 kcal. Iltapala oli vielä kotona odottamassa.

Odotan jo kovasti huomista Riitan tapaamista! Olen punninnut itseni kotona joka aamu, ennen veden juomista, jolloin saan "kuivapainon".

Paino tänä aamuna: 88.2 kg --> pudotusta eilisestä siis 500g! Uinti näkyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti