perjantai 27. tammikuuta 2012

Palaan päivittäiseen seurantaan

Tänäkin aamuna paino pysyi samassa kuin eilen. Olin eilen merkannut pudotuksen hieman väärin, eihän sitä ollut kuin -200g - grrrrrrrrrr............! Ja tänä aamuna vaaka näytti tismalleen samoja lukemia. Nyt otetaan naisesta mittaa! Ei tarvittu kuin kolme viikkoa ja homma tyssäs. No tämähän vain kasvattaa sisua.

Saattaa kuulostaa hullulle, mutta minulle on nyt muodostunut ongelmaksi, ettei minun tee mieli syödä edes niitä kolmea annosta Cambridge-pusseja. Ei ole ruokahalu. Hieman jopa on fiilikset ettei edes halua syödä. Minulla on ollut viime aikoina tapana olla vedellä ja kahvilla reippaasti yli puoleenpäivään ja sitten kun iltatouhut alkaa, en meinaa muistaa ruokailujani. Pitää ihan muistuttaa itseä syömään.

Viikonloppu on onneksi alkamassa! Lauantaina olisi tarkoitus lähteä Kiikalaan hiihtämään lentokentän ympäri Tuomaksen - hiihtäjäpojan - kanssa. Kaikenlainen liikunta omaan hyvän olon tahtiin kiinnostaa nykyään kovasti. Eilenkin teimme mahtavan lenkin Kimmon kanssa Kaivolassa. Nyt on upea talvi!

Ai niin... Ostin toissapäivänä neuleen kokoa L! Sekin on saavutus, en muista koska olisin ostanut XL-kokoa pienempiä vaatteita. Neule on hieman pidempi, mekkomainen, ja menee pitkin vartaloa. Siksi voin hoikistua neuleen sisällä vaikka 10 kiloa ja neule toimii silti - paranee vaan : )


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti