sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Selvisin hiihtolenkistä eilen, vaikka tiukoille se otti!

Melkoinen kokemus jälleen kerran tämä hiihtäminen! Olin kuin "mummo lumessa", eteenpäin juu, mutta todella hitaasti ja tyyli oli - noh - lyllertävä. Sukseni, ne kuuluisat "ei tarvitse voitelua"-Nanogripit, eivät toimineet kovinkaan hyvin, ne lipsuivat pahasti ja myös luisto varsinkin vuorotahtiin hiihtämällä oli olematon. Eli töitä sai tehdä koko 7 km lenkin. Tunnustan, pääsyy on sikahuono kunto niin reisissä kuin käsivarsissa kuin koko kropassa! Meinasin jo heittää sukset juhannuskokkoon ensi kesänä, mutta EHKÄ käyn koittamassa hiihtämistä joku kaunis päivä Salon golfkentän ladulla, missä pitäisi olla tasaista. Hiihtolenkin jälkeinen olotila oli kyllä upea, niin väsynyt, mutta onnellinen ja iltapäivän sauna kruunasi koko touhun!

Tänään on ohjelmassa Tuomaksen tanssikilpailut Lohjalla. Aamuun kuuluu ilman muuta metsälenkki koirien kanssa, mutta muuten taitaa liikuntapuoli jäädä vähemmälle. Kisareissulle pitää pakata helppoa Cambridge-evästä, pillipirtelö taitaa lähteä tänään mukaan.

Tänään täytyy muutenkin valmistautua ensi viikkoon: huomenna odotettu Ultra Bra:n konsertti Helsingin jäähallissa Satu-ystävän kanssa, pari työreissua (nekin Helsinkiin) ja viikonlopulla Nallen uintiretki Hyvinkäälle ja jälleen Tuomaksella tanssikisat, Liedossa. Tämmöistä maakuntamatkailua...

Aamulla puntari näytti 83.1 kg --> kokonaispudotusta siis -7.2 kg! : )


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti